Jouluherkkujen sulattelua...

Viimeisen viikon ajan tässä perheessä on syöty ihan liikaa ja varsinkin herkkuja. Tällä hetkellä piparit ja joulutortut suorastaan tursuavat korvista. Ja suklaan syönti on riistäytynyt täysin käsistä. Olen myös joutunut myöntämään sen, että kymmenen kilon kinkku todellakin riittää isommallekin porukalle. Epäilin nimittäin asiaa Harrille, joka kantoi kyseisen elintarvikkeen joulun alla kotimme jääkaappiin. Nyt tapaninpäivän iltana kinkusta on edelleen vähintään kolmannes jäljellä.

Emman mielestä suomalainen jouluruoka oli todella hyvää. Erityisesti hän piti erilaisista kaloista ja varsinkin sillistä. Tämä on asia, joka jaksaa ihmetyttää perheemme muita nuoria, joille silli ei todellakaan maistu. Täysin uusi ruokalaji joulupöydässämme oli kanakeitto, jossa oli Emman ja Lotan tekemiä pasta-parmesaani nyyttejä. Italialainen ruokavahvistus näytti maistuvan kaikille :=).

Mitä muuta sitten jouluumme mahtui kuin runsaasti syömistä? Kohokohta oli eittämättä jouluaatto ja erityisesti kaikki ne ihmiset, jotka saapuivat kotiimme juhlistamaan omasta mielestäni vuoden parasta juhlaa. Todella hienoa oli se, että mummo koki vointinsa niin hyväksi, että päätti tulla myös paikalle, vaikka oli alkuun ajatellut viettää joulun kotonaan. Odotettu vieras oli myös joulupukki, joka jaksoi flunssasta huolimatta piipahtaa tervehtimässä meitä. Itse maltoin mennä nukkumaan vasta kolmen tienoilla aamuyöstä, eikä muillakaan ollut kiirettä kotiin.

Ensimmäinen joulupäivä meni kaikilla levätessä ja elokuvia katsellessa. Ja pitkälti samoissa merkeissä on tämä tapaninpäiväkin vierähtänyt iltaan. Vaikka tuo syöminen ja löhöily onkin välillä mukavaa, ei sitä kuitenkaan jaksa montaa päivää peräkkäin tehdä. Jostain kumman syystä mieli ja keho alkavat vetämään jo kuntoilun pariin. Luultavasti myöhemmin tänä iltana  osa porukasta suuntaakin kulkunsa kuntosalille hikoilemaan. (Niinkuin sitten tapahtuikin, ja postauksen viimeiset rivit on kirjoitettu jo tiistain puolella...)

Näin joulun mentyä jo enemmän tai vähemmän ohi ja vuoden kääntyessä kohti loppuaan, alkavat ajatukset suuntautua kohti uutta vuotta. Samalla sitä ihmettelee, miten nopeasti aika kuluu. Mielessä käy myös välillä ikävä ajatus siitä, että Emma ei ole täällä ensi jouluna. Tai mistä sitä tietää :).

Ja tämän iltayön kevennys tulee Emmalta, joka oli minun ja Sallan kuntoillessa käynyt raapustamassa oman päivityksensä seuraavasti:
Moi Äiti... Mie haluaisin sano että siun blogiposti on hieno, mutta en ymmärrä mitän! hihihi 
-Emma

Näillä fiiliksillä, oikein mahtavaa viikkoa kaikille!




 

Saa olla rauhassa!

Nuoriso-osaston vuoden loppurutistus on ohi. Lotta ja Emma pääsivät lomanviettoon perjantaina ja Luukas ja Salla puolestaan lauantaina. Syyslukukauden loppua ja joululoman alkua on ainakin tässä perheessä odotettu kuin kuuta nousevaa, kuten sanonta kuuluu. Stressin laukeaminen on myös synnyttänyt pientä kitinää, mutta vähitellen ollaan siirtymässä lomamoodiin. Onneksi - ainakin näin sijaiskärsijän roolista katsottuna...

Joululoman alkaminen näinkin aikaisin ennen joulunpyhiä on hyvä asia. Se tarkoittaa sitä, että saamme rauhassa valmistella jouluherkkuja, ostaa muutaman lahjapaketin ja siivota ehkä nurkkia. Emma ja Lotta aloittivat herkkujen valmistamisen perjantaina, ja lopputuloksena oli todella upea piparkakkutalo. Suomalais-italialaisella parivaljakolla yhteistyö keittiössä näyttää sujuvan, eikä ainakaan toistaiseksi kananmunat ole lennelleet seinille.

Mitä tuohon rentoutumiseen tulee, olen saanut Emmasta itseni veroisen saunomisen ystävän. Lauantaina päätimme nimittäin Gym42:lla vedetyn treenin jälkeen kokeilla  kuntoilupaikan infrapunasaunan "löylyjä". Istuimme 60 asteen lämmössä sallitun maksimiajan, eli 40 minuuttia. Päälle kylmä suihku ja heps - niin keho kuin mielikin oli kokenut melkoisen puhdistuksen. Jouluna Emmalle on tiedossa jälleen uusi saunakokemus, sillä tarkoituksenani on käydä ostamassa pari saunavastaa lähikaupan pakkasaltaasta. Siinä sitten viedään saunominen taasen uudelle tasolle.

Jouluna meillä on luvassa isohko perhejoulu. Se tarkoittaa noin pariakymmentä ihmistä. Ja tässäkin on nyt turvauduttava muoti-ilmaisuun, jota en ajatellut koskaan käyttäväni: se on parhautta :). Jos joku nyt miettii, että tämän perheen äiti-ihminen saa laittaa sitä kystä kyllä ihan urakalla, niin yksin puurtamisesta ei onneksi ole kyse. Periaate "jokainen tuo pöytään jotain syötävää" on toiminut oikein hyvin, ja ruokaa on riittänyt vielä seuraavillekin päiville.

Näin loppuun - ikään kuin jouluajatuksena - haluan nostaa esille suomalaisuuteen liittyvän kulttuuripiirteen, jonka arvoa ei aina tule näin suomalaisena ajatelleeksi. Emman mukaan suomalaisuudessa on nimittäin hyvää se, ettei aina tarvitse olla niin sosiaalinen, ei edes porukassa. On ihan okei vetäytyä omaan rauhaan ja olla puhumatta yhtään mitään kenellekkään. Kukaan ei tule ihmettelemään ja kysymään, onko jotain vialla, niin kuin Italiassa.

Ja kun maailmanmenoa katselee, on pakko todeta, että onneksi täällä Suomessa saa edelleen olla ylipäätään melko rauhassa. Siinä sitä on joululahjaa kerrakseen!

Rauhaisaa joulunaikaa kaikille ja kaikkialle! 

Suomalais-italialainen viikko

Kulunut viikko on ollut täynnä mukavia tapahtumia ja hyvää ruokaa. Joten pahoittelut jo lukijoille etukäteen: luvassa on viikon ruoka- ja tapahtumalista :)

Maanantaina Savonlinnan kaupungin yhdeksäsluokkalaiset, eli myös Salla, pääsivät juhlistamaan itsenäisyyspäivää kaupunginjohtajan vastaanotolle Savonlinnasaliin. Mielestäni on upea idea tarjota peruskoulun viimeisellä luokalla oleville pieni juhlahetki kaiken pänttäämisen keskellä. Myös Luukaksen viikon tähtihetki oli maanantaina, jolloin hän vietti kaverisynttäreitään. Menu sisälsi pitsaa ja karkkia.

Tiistaina puolestaan söimme Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi perinteistä karjalanpaistia ja keitettyjä pottuja. Luonnollisesti katsoimme presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton ja ihmettelimme joukolla juhlaväen pukeutumista. Kummallista, miten tuosta pukeutumisesta on tullut se merkittävin osa linnanjuhlien uutisointia ja kummallista, miten vuosi toisensa jälkeen osa vieraista ei osaa noudattaa pukukoodia arvokas pukeutuminen... Kunnia kuitenkin presidentti Sauli Niinistölle ja puolisolleen Jenni Haukiolle, jotka ovat nostaneet veteraanit ja lotat juhlinnan keskiöön.

Perjantaina nautimme Taidelukion joulukonsertista, jossa oli todella hyvä kattaus joulumusiikkia. Miten upeita ja taitavia nuoria Taikkarissa kasvaakaan. Oli ilo ja kunnia päästä hetkeksi lämmittelemään taitureiden loisteeseen...

Lauantai-illalla kävimme kurkkaamassa Olavinlinnan Tuomaan markkinat kokoonpanolla Erja, Lotta ja Emma. Joulunalusmarkkinoilla oli myynnissä perinteiseen tapaan paljon  erilaisia käsitöitä ja herkkuja. Tytöille pakkasessa maistuivat parhaiten kuitenkin höyryävän kuumat muurinpohjaletut. Ihailimme myös Tallisaaren puita, jotka olivat saaneet valotaiteilja Kari Kolan käsissä upean vaihtelevan värityksen.

Ja jos tiistaina söimme hyvinkin suomalaiseen malliin, oli sitten sunnuntaina vuorossa Italia-päivä. Emma oli kutsunut kylään ukrainalaisen Victorian, suomalaisen Tellun, meksikolaisen Stephanian ja italialaisen Andrein. Yhdessä vieraat sekä Emma ja Lotta valmistivat kotitekoista pastaa ja bolognese-kastiketta. Jälkiruuaksi luonnollisesti keittiössämme kokattiin aitoa tiramisua. Täytyy sanoa, että italialainen ruoka on hyvää... Odotan innolla joulua, jolloin jouluruokapöytään on luvassa uusia italialaisia herkkuja.

Mukavan sunnuntaipäivän päätteeksi nuoriso-osasto pelasi jotakin murhamysteeri-tyylistä peliä, joka jäi näin "siivousosaston" vastaavaksi joutuneelle todellakin hieman mysteeriksi. Mutta hauskaa se kuitenkin näytti olevan.

Viikon kohokohtiin lukeutuu myös Suomi-tyttömme maailmalla. Nimittäin Saara Aalto, joka kipusi askel askeleelta  Englannin X Factor -kilpailun kakkoseksi. Minusta hän olisi ansainnut voiton, mutta annettakoon anteeksi englantilaisille, jotka äänestivät ns. omansa voittoon :)

Viikon viisaus onkin tämä: Kulkekaa kohti unelmianne piittaamatta dissaavista mielipiteistä ja lannistumatta hetken epäonnistumisista. Kaikki on nimittäin mahdollista :)

Joulua kohti...

Suomen luonto on viime viikkojen aikana näyttänyt vaihtelevuutensa. Välillä taivaalta tulee vettä, välillä räntää ja hetken päästä nurkissa paukkuu pakkanen. Yhtä kaikki, luonnonvoimien muovaamaa maisemaa on aina yhtä hienoa katsella.

Tuosta vaihtelevasta luonnonympäristöstä olemme kiitettävästi tällä viikolla myös ihan konkreettisesti nauttineet ulkoilemalla. Kävelylenkit Emman kanssa ovat myös saaneet jälleen kerran tarkastelemaan itselle tuttua ympäristöä toisin silmin. Emmalle talvinen ja luminen maisema on nimittäin todellakin eksoottinen kokemus. Emma totesi, että välillä olo on kuin kävelisi elokuvan kulisseissa - yhtä epätodellinen.

Tänään keskustelin Emman kanssa myös syvällisemmin hänen matkastaan tänne lumiseen Suomeen. Siihen hyvän syyn sain opintojen tiimoilta. Opintoihini sisältyvällä monikulttuurisuus-kurssilla yksi tehtävä on tutustua jonkun Suomessa asuvan ulkomaalaisen elämään ja kartoittaa hänen sopeutumisprosessiaan uuteen kulttuuriin. Emma suostui ystävällisesti "haastatteluun", jonka myötä sain paitsi tehtävän suoritetuksi, myös paljon uutta tietoa neitokaisen ajatuksista.

Emma kokee sopeutumisprosessin menneen sujuvasti, eivätkä edes perunat tunnu enää uhkaavan turvallisuutta :). Sitä vastoin suomen kielen taidossa Emma toivoisi nopeampaa edistymistä. Kielitaito nimittäin vaikuttaa ystävyyssuhteiden solmimiseen ja itseilmaisuun. Ja kun tarkemmin miettii, niinhän se on, aidoimmillaan ihminen on varmasti kommunikoidessaan kielellä, jonka vivahteet ja piilomerkityksetkin hän ymmärtää.

Menneellä viikolla sattui myös Emman vaihtovuoden ensimmäinen isompi vastoinkäyminen. Emma sai kuulla, että hänelle rakas koira oli kuollut. Yhdessä katsoimme valokuvia lempeän näköisestä koirasta, joka oli kuulunut 11 vuotta Emman elämään. Tässäkin kohtaa tuli jälleen kerran esille neitokaisen positiivinen elämänasenne, jonka ydin lienee kutakuinkin tämä: negatiivisuuteen ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa vellomaan.

Tulevalla viikolla on luvassa taas juhlaa ja ilonaiheita. Luukas täyttää virallisesti 12 vuotta ja Suomi 99 vuotta. Ja sitä paitsi, joulu on jo ihan ovella! 

Muistakaa olla kilttejä!

 

 

Pohdiskelua hämärän hyssyssä

Ja niin taas viikko vierähti, eikä tehnyt tiukkaakaan. Kuluneen viikon aikana perheemme lukumäärä laski tilapäisesti takaisin viiteen, sillä Lotta on tällä hetkellä Taidelukion kuoromatkalla. Kuorolaisten sijainti näin myöhään sunnuntai-iltana on jossakin päin Puolaa, josta he alkuviikosta siirtyvät sitten Latviaan Riikaan. Emma on onneksi paikannut ansiokkaasti Lottaa keittöhommissa, ja pariin otteeseen olemme saaneet nauttia herkullisista pasta-annoksista. Eli ihan perusperunalinjalle ei tipahdettu perheen kokin matkustelun vuoksi...

Näin sunnuntaina on taasen myös hyvä hetki kelata viikon ajan tapahtumia, pohtia käytyjä keskusteluja ja miettiä mielen myllerryksiä. Yksi itseä kovasti mietityttänyt asia on tuo vaihto-oppilaan ja perheen kemioiden kohtaaminen. Olen siitä jo aikaisemminkin maininnut, mutta nyt pureudun asiaan vähän syvällisemmin. Nimittäin, kun ns. valitsimme itsellemme sopivaa vaihto-oppilasta, tuli välillä tunne kuin olisi ollut valitsemassa eläinkaupasta itselleen lemmikkikoiraa. Vaihto-oppilaan luettelemien erilaisten ominaisuuksien ja kiinnostuksen kohteiden ohella tiirailimme ehdokkaan valokuvaa ja arvailimme, josko kyseinen tyyppi istuisi meidän perhe-elämäämme.

Nyt jälkikäteen olen tyytyväinen, että panostimme valintaan melkoisesti. Emme lähteneet kokeilemaan kepillä jäätä, ja valinneet ehdokasta, jonka elämäntyyli poikkesi todella selkeästi omastamme. Sillä ristiriitoja olisi varmasti ollut tiedossa, jos näin maalaiskaupungissa asuvina esimerkiksi olisimme valinneet tyypin, joka kertoi pitävänsä suurkaupungin humusta ja nauttivansa rock-konserteissa käymisestä (noin kärjistäen).

Tällä nyt tahdon vinkata vaihto-oppilaan ottamista harkitseville siitä, että tutkailkaa ujostelematta ja kaikessa rauhassa vaihto-oppilaskandidaattien kuvauksia, vaikka se ehkä hieman tirkistelyltä ja huutokauppatouhulta tuntuukin. Kannattaa myös miettiä tarkaan, millaisia ominaisuuksia sitten loppupeleissä siellä arjessa ihmisissä arvostaa. Koska elämä on, ylllätys yllätys, pääasiassa arkea :) myös sen vaihto-oppilaan tulon jälkeen.

No, tuohon valintaan. Meillä Emman kanssa sujuu edelleen kaikki hyvin. Tosin kunniaa siitä ei nyt voi ottaa host-porukalle, vaan kyseessä on kahden kauppa, joka on ilmeisen onnistunut. Emman sanoin: Obviously we both are lycky... Tässä syksyn mittaan olen ilokseni voinut panna merkille senkin, että host-perheen lapsista ja ja vaihto-oppilaasta voi myös tulla ystäviä, vaikka se ei niin yleistä ilmeisesti olekaan. Joten Lotalle sinne Puolaan tiedoksi, että isosiskosi odottaa sinua kovasti jo kotiin :)

Mutta tunteilut sikseen. Tähän loppuun kevennykseksi tieto siitä, että hämärän hyssy on painumassa mailleen, ja tilalle on tulossa ihan rehellistä pimeää. Päivä nimittäin lyhenee hitaan varmasti kohti joulukuun loppua. Mutta ei anneta sen masentaa, vaan pistetään pari kynttilää lisää valovahvuuteen ja mennään yhdessä hymyillen läpi kaamoksen.

Näillä sanoilla, hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Ystävyys ei kysy kansallisuutta

Tämän viikon blogipostauksesta vastaavat Lotta ja Emma.
Perjantaina Emman kaveri Lissa, joka on tullut Tampereelle AFS:n kautta Saksasta, tuli käymään Savonlinnassa. Tytöt olivat tutustuneet AFS:n tapaamisessa Tampereella ja nyt oli aika esitellä Lissalle Savonlinnaa. Perjantai-ilta kului elokuvien ja tortillojen parissa ja lauantaina päätimme lähteä porukalla Savonlinnan vanhan kaupungin jouluavajaisiin. Kävimme kierroksella Olavinlinnassa sekä maakuntamuseossa, jossa oli jouluaiheinen näyttely. Pienen tankkauksen jälkeen jatkoimme kävellen keskustaan. Vaihtareita nauratti se, kun aurinko alkoi laskea jo kahdelta. "Jos solmit kengännauhat heti auringonnousun jälkeen, niin nostaessasi katseen huomaat, että onkin jo pimeää!" Kävelyreittimme rantatietä ja satamaa pitkin osoittautui oikeaksi valinnaksi, sillä maisemat olivat todella kauniit, ja saimme otettua paljon hienoja kuvia. Niitä löytyy tämän postauksen loppupuolelta.

Me and the other italian exchange in Savonlinna, Andrei, were hosted during Syysloma in Tampere, at Lissa's place. She was so nice, and showed us a lot of her city, so we decided to return the favour and show her "our" city. That was quite ironic for me, since, before yesterday, I actually had never seen Olavinlinna or the museum, which were the main attractions of our "sightseeing". The castle was wonderful, and we also experienced a typical Finnish dance, extremely suggestive since our "trainers" were dressed in Middle age's dresses, which made everything even more funny!
In occasion of Lissa's visit the weather finally gave us a break, so we could enjoy few moments of  sunshine, something that I hadn't seen for almost two months, which made our town seem a little nicer.

Kun olimme päässeet keskustaan asti, Lissa sanoi jotain, jota olemme Emmankin kanssa miettineet viime aikoina: "It's so wonderful that I can just walk here in a stranger city with a Finn, a Mexican and two Italians and know people from all over the world!". Suomeksi siis Lissan mielestä oli mahtavaa, että hän voi kävellä tuntemattomassa kaupungissa suomalaisen, meksikolaisen ja kahden italialaisen kanssa ja tuntea ihmisiä eri puolilta maailmaa. Eikä se edes tunnu yhtään oudolta. Ehkä se on yksi vaihtovuoden parhaista puolista.
 
Itsekin olen päässyt kokemaan kansainvälisyyttä, vaikka en vaihto-oppilaana olekaan ollut. Yksi parhaista ystävistäni on intialainen ja toinen asuu Japanissa. Viikon päästä tapaan saksalaisen ystäväni, kun matkustamme kuoron kanssa Detmoldiin. Tänä vuonna olen myös saanut kavereita Italiasta, Meksikosta sekä Unkarista. Kun kaveripiiriin kuuluu noin paljon eri kulttuureista tulevia ihmisiä, se saa väkisinkin katsomaan ja ajattelemaan asioita eri kantilta sekä kyseenalaistamaan omia tapojaan ja tottumuksiaan. Samalla oppii paljon siitä, miten eri puolilla maailmaa eletään ja ehkä myös osaa arvostaa Suomea eri tavalla. 

As Lotta said is extremely fascinating, and also a little bit odd if you think about it, how people from so different countries, with different stories and cultures can put aside their religion and political thoughts and become friends. And the most interesting thing about the people I met, is that they really want to know you. For example I and Lissa have met just for seven days in total, and she knows so many things about me, far more than some people I have known for years! I think that experiencing different cultures makes this to people: they start questioning all they see and know, without taking anything for granted, in consequence, even the most stupid thing becomes interesting.

Kerkesimmepä vielä kaiken aktiviteetin ohella järjestämään yhdet syntymäpäiväjuhlatkin, nimittäin sunnuntaina meille tuli vieraita juhlimaan Sallan ja Luukaksen syntymäpäiviä. Oli mukavaa nähdä, miten muutkin sukulaiset ovat jo alkaneet pitää Emmaa perheenjäsenenä, eivätkä vain vieraana. He pääsevät varmasti tutustumaan toisiinsa paremmin, kunhan Emma oppii sujuvammin suomea tai muut rohkenevat puhumaan enemmän englantia.

Arkea ja isänpäiväkakkua!

En enää pidä kirjaa siitä, milloin Emma tuli meille, enkä siitä, miten kauan hän on ollut meillä. Olen vain tyytyväinen, että uskalsimme lähteä tähän juttuun mukaan. Yksi parhaista asioista perheen laajenemisessa on ollut se, että ajatusten ja mielipiteiden vaihto on entistäkin vilkkaampaa. Viime päivinä keskustelun aiheena on ollut muun muassa se, miten ihmeessä Donaldista tuli USA:n presidentti. Siinä sitä riiittääkin vähäksi aikaa ihmettelemistä...Maailma voi toden totta olla täynnä epätodennököisyyksien tulemista todennäköiseksi.

Kuluneen viikon aikana olen ylipäätään miettinyt sitä, miten epävarmassa ja raadollisessakin maailmassa nykynuoret elävät ja joutuvat kasvamaan aikuisiksi. Opintojeni tiimoilta kävin nimittäin tutustumassa paikalliseen nuorisotyötä tekevään tahoon ja käynti oli melkoisen avartava. Se, mikä veti mielen hieman apeaksi oli paikan työntekijän arvio siitä, että joka viides suomalainen nuori syrjäytyy. Syrjäytyminen tarkoittaa totaalista tippumista normaalielämän ulkopuolelle. Se on sitä, että nuori ei opiskele, ei käy töissä, ei harrasta ja hänen mielenkiintonsa ympäröivään elämään on kutakuinkin nolla. 

Välillä on hyvä ottaa rennosti!

Mitään viisasten kiveä, en kykene tuohonkaan ongelmaan löytämään. Tulee vaan mieleen, että meillä aikuisilla olisi jonkun verran ehkä oppimista tuosta läsnäolosta nuoren arjessa. Se ei ole niitä "hailaittien" ja elämysten järjestämistä elämyksen perään, vaan ihan tavallista huolenpitoa, välittämistä ja arkista yhdessäoloa.

Myös tässä vaihtariprojektissa olen huomannut tuon arjen läsnäolon ja yhteisen touhuamisen merkityksen. Ne hitsaavat porukan yhteen ja lisäävät ymmärrystä toinen toista kohtaan. Se synnyttää tunteen yhteenkuuluvuudesta ja luo turvalliset puitteet toimia arjen välillä stressaavissakin tilanteissa. Tärkeintä ei siis todellakaan ole se, että yritämme järjestää Emmalle toinen toistaan mieleenpainuvampia kohokohtia.

No mitä meillä sitten on touhuttu koulunkäynnin ja työnteon ohella? Tytöt muun muassa tekevät usein ruokaa yhdessä ja pitävät huolen siitä, että kahvipöydässä on välillä herkkua. Katsomme lisäksi elokuvia eri kokoonpanoilla. Viikonloppuna ohjelmassa oli isänpäivälahjan hankintaa ja kakun tekoa. Ja ihan vain sitä joutenoloa.

Tuon rauhallisen yhdessäolon anteja olen viime aikoina saanut seurata suurella tyytyväisyydellä. Viimeisen parin viikon aikana nimittäin perheen nuorin, eli Luukas, on vihdoin avannut sanaisen arkkunsa ja alkanut niin sanotusti heittää läppää Emman kanssa. Hetken aikaa jo ehdin pelätä, että poika puhuu uuden perheenjäsenen kanssa vasta sitten, kun  voi tehdä sen suomen kielellä.

Eli hitaasti hyvä tulee - ainakin jos kyse ei ole sadan metrin juoksukisasta. Näillä ajatuksilla kohti uutta viikkoa!

Talven riemua!

Tämä blogipostaus tulee olemaan melko kuvallinen. Sillä - talvi tuli vihdoin kunnolla tänne Itä-Suomeenkin ja siitä riemusta riitti kuvattavaa. Lauantaina kävimme pitkällä kävelyllä raikkaassa pakkassäässä ja tänään sunnuntaina oli jo suorastaan pakko kaivaa esille pulkat ja rattikelkka. So much fun!

Talven tulon seuraamisen lisäksi olen riemuissani seurannut Emman suomen kielen taitojen kehittymistä. Tuntuu suorastaan uskomattomalta, että hän on ollut täällä vasta vajaa kolme kuukautta, mutta ymmärtää lähes kaiken tavalliseen arkeen liittyvän puheen. Ja mikä parasta, puhe taittuu mukavasti savon murteeseen.

Mitä opiskeluun tulee, on kaikilla neljällä perheen lapsella takana työntäyteinen viikko ja tulossa on toinen samanmoinen. Lotalla on koeviikko, Emma vääntää esseitä, Luukaksella on kokeita ja samoin Sallalla. Jopa minulla on tulevalla viikolla tentti. Joten, viikonloppuna on laitettu maapallon osia kohdalleen, ratkaistu yhtälöitä, kummasteltu keskiaikaa ja puhuttu kielillä :) ja pohdittu mielen saloja.

Näissä tunnelmissa: oikein ihanaa viikkoa kaikille! Nauttikaa talvesta, se on vain kerran vuodessa.

 











 

 

Suorittamatta paras!

Loma saattaa aiheuttaa joskus paineita. Pitäisi ehtiä tekemään sitä, tätä ja tuota. Samalla kuitenkin pitäisi ehtiä lepäämään ja lukemaan ne kirjastosta pari kuukautta sitten lainatut kirjat, jotka olet jo uusinut pariin kertaan. Ikävintä on se, että lomanvietostakin on tulossa tai jo tullut suoritus, jota peilataan muiden lomalla olevien suoritukseen. Siinä matkalla kaikessa kiireessä sitten unohtuukin jo se loman varsinainen tarkoitus: virkistäytyminen itselle sopivimmalla tavalla. Jollekin se voi tarkoittaa etelänmatkaa ja toiselle se voi tarkoittaa viikon mittaista hissuttelua villasukissa suljettujen ikkunaverhojen takana.

Kiire onkin sellainen asia, jonka myötä ihminen alkaa melko nopeasti kokea irrallisuutta elämästään elämästä ja siihen kuuluvista ihmisistä. Tätä asiaa ryhdyin pohtimaan hieman syvällisemmin juteltuani Emman kanssa hänen palattuaan viikonlopunvietosta Tampereelta. Viikonloppuvierailu toisen vaihto-oppilaan luo oli ollut mahtava. Hän kuitenkin totesi, että nyt on hyvä taas olla jokunenkin tovi kotona ja rauhoittua normaalin arjen viettoon. Sillä - arjessa kaikessa rauhassa luodaan syvemmät suhteet ihmisiin, muodostetaan rutiinit, opitaan tavat ja tullaan osaksi yhteisöä. Ja kun tullaan osaksi yhteisöä, on mahdollisuus ymmärtää kulttuuria, jossa eletään. Ja Emma haluaa olla osa tätä meidän perhettä ja eteläsavolaista elämäntapaa. Tähän puolestaan ei meillä ole mitään vastaansanomista :)

What? Kattooks ne leffoja vierekkäin...

Tästä keskustelusta tuli myös mieleen, ettei vaihto-oppilas, eikä myöskään hostperhe, voi tarkalleen tietää etukäteen, mitä vuosi tulee pitämään sisällään ja miten kukakin vastaantuleviin asioihin suhtautuu. Ei, vaikka olisi tarkasti määritellyt ja miettinyt, mitä vuodelta odottaa ja toivoo. Vasta elämällä arkea alkaa vähitellen kokonaisuus hahmottua. Joku vaihto-oppilas on voinut suunnitella matkustavansa mahdollisimman paljon, mutta huomaakin tärkeämmäksi tutustumisen pienempään alueeseen. Toinen on uskonut olevansa sopeutuvainen kaikkeen ja kaikkiin, mutta huomaa potevansa tajutonta koti-ikävää. Myös perhe on ajatellut ehkä valinneensa tyypin, joka sopii täydellisesti heidän elämäntyyliinsä, mutta löytää itsensä tianteesta, jossa saakin tilaisuuden harjoitella suvaitsevaisuutta.

Se, mitä tällä ehkä vähän sekavalla pohdinnalla haluan sanoa on se, että vaihto-oppilaan ja hostperheen ei kannata ottaa vaihto-oppilasvuodesta mitään turhia paineita. Kyse ei ole suorituksesta, jossa pyritään täyttämään etukäteen asetetut kriteerit. On uskallettava antaa itselle lupa muuttaa ajatuksiaan ja käsityksiään ja uskallettava olla epätäydellinen.

Ja ennen kaikkea: ei saa luovuttaa!