Postia Emmalta

Moi kaikille! Tämä viikolla on miun pakko kirjoitta blogipostin.

Enough already with Finnish, I have probably done already so many mistakes in just one sentence! My Finnish is becoming better day by day, but I have still too many things to learn!

I have been in Finland for more than seven months now, and I'm not lying when I say that it is barely describable, I imagine even less understandable since not everyone has experienced what I'm living now, furthermore, people see the same things in very different ways.

In this post I would like to write about host families, after all this isn’t Emman vuosi, it is Suomalainen isäntäperhe!

When I left Italy I was told all the things that would have happened during my exchange year, the emotional rollercoaster, the continuous changing of mind about the same things, still, I was surprised when all of this occurred. But, I'm proud to say, that I came out with some things of my own, things of my own, things that nobody had ever told me, as I said, people experience things in different ways.

One of these things is the relationship with my host family, which I consider now as my second family. Coming from a country where family is extremely important and very big, I was told that things would have been so much different, since Finns usually tend to be “lone wolves”: family is still pretty important, but most of the times it is considered as the parents and their children, unbelievable for an Italian!

I was repeatedly warned not to expect from my family some normal things as having dinner all together, or always being driven somewhere instead of taking the bus and therefore having to organise so many things by myself! So, I didn't expect at all that I would have had such a strong bond with my family, and I'm really happy about it because not all the exchange that I know (not just in Finland, but also some from my Italian chapter) are so lucky.

Of course it always depends on the family, on the exchange student, on how they interact together and on the expectations, since, before leaving your country, you just get a couple of papers about the people you're going to spend the next ten months, so you can just imagine how they are like, same for the host family.

But, the most important thing I realised that I never thought could be possible was that you realise you start being comfortable somewhere when you're annoyed. Just by some small little things, for example, I’m starting to be fed up with the wind, the same way I was usually annoyed by the fog in Italy; also with the family, this is really important in my opinion. Just think about it: in your biological family there is always something that your sibling/ parent does that freaks you out, well, when there is something like this in your host family, you understand that you are completely blended in because perfect is not normal.

Having sometimes a boring weekend with no plans is normal, and, from my point of view, a weekend spent at home means more chances to do something with your family!

It is still strange to think that I am a big sister now and also that I have a brother since I am the youngest of three sisters back in Italy, but it’s also nice to experience something totally new, it is the point of an exchange year! 

Unfortunately, I am not as good at writing as Äiti, but I hope you enjoyed what I wrote!

-Emma

Isosisko nimeltä Emma

Emma on nyt ollut meillä seitsemän kuukautta, joten on ehkä aika taas kerrata muunkin perheen tunnelmia kuluneista kuukausista. Tämän postauksen kirjoittaakin siis vuorostaan Lotta.

Tänään vieraillessamme mummomme luona, sanoi hän hoitajalleen näin: "Mie aina sanon, että Erjalla on kolme tyttöö: Lotta, Salla ja Emma." Olen samoilla linjoilla mummon kanssa. Minusta ei enää pitkään aikaan ole tuntunut siltä, että Emma olisi vaihto-oppilas, joka on vasta vähän aikaa sitten tullut perheeseemme. Pidän Emmaa ihan oikeana siskonani, ja jos joku kysyy, niin perheeseeni kuuluu vanhemmat, isosisko, pikkusisko ja -veli. Ei ole itsestäänselvyys, että vaihto-oppilaan ja perheen välille muodosuu näin hyvä suhde. Olemmekin mielestäni onnekkaita sen suhteen, että kemiamme kohtasivat näinkin hyvin.

Vaihto-oppilaan sopeutuminen perheeseen riippuu varmaan monesta asiasta, joista tärkein varmaan onkin se kemioiden kohtaaminen. Tälle muuttujallehan ei oikein voi mitään, vaan tehtyään parhaansa vaihtarin valitsemisen suhteen täytyy vain toivoa parasta. Toinen tärkeä seikka on perheen ja vaihtarin asennoituminen vaihtovuotta kohtaan: onko perhe lähtenyt mukaan sillä asenteella, että he tahtovat vaihtarin olevan uusi perheenjäsen, vai odottavatko he vain saavansa hieman pidempään kestävän kulttuurikylvyn ja uuden tuttavan jossain päin maailmaa. Tietysti kulttuurien kohtaaminenkin on tärkeää, mutta se ei saisi olla ainoa motiivi. Myös vaihto-oppilaan kiinnostus tai sen puute perheen arkeen osallistumiseen vaikuttaa paljon siihen, miten luja side host-perheen ja vaihtarin välillle syntyy. Jos vaihtari ei halua tehdä mitään perheen kanssa tai perhe ei ota vaihtaria mukaan vapaa-ajan aktiviteetteihinsa, ei voi myöskään odottaa, että vaihtarista tulisi tasa-arvoinen muiden perheenjäsenten kanssa.

Realistinen asenne on aika ratkaiseva tekijä, sillä jos molemmat osapuolet odottavat täydellistä vuotta ilman minkäänlaisia ongelmia, esimerkiksi erimielisyyksiä ja riitoja, ovat he asettaneet rimansa liian korkealle. Senhän me kaikki tiedämme, että perheenjäsenet joskus ärsyyntyvät toinen toisiinsa ja riitoja voi syntyä hyvinkin usein, etenkin perheessä, jossa on neljä teini-ikäistä lasta... Miksi siis odottaa vaihtarin käyttäytyvän eri tavalla kun muut perheenjäsenet? Pienet riidat voivat olla hyväkin merkki.

Kaikki eivät välttämättä edes toivo vaihtarista elinikäistä perheenjäsentä, mutta itse olen erittäin iloinen siitä, että olen saanut isosiskon, jota aina toivoin. 

"Se on tylsä viikko"

Tuohon tämän kertaiseen postauksen otsikkoon päädyin - yllätys yllätys - Emman avustamana. Pyysin nimittäin tyttöjä ties kuinka monennen kerran kirjoittamaan blogiin omia näkemyksiään. Lotta oli kymmenen aikaan illalla kuitenkin niin väsynyt, ettei kyennyt moiseen suoritukseen. Emma ei myöskään ilahtunut tarjoamastani illan viimeisestä ponnistuksesta tuohon kellon aikaan, vaikka kirjoittamiskieleksi tarjosin kaikkea mahdollista suomen ja italian väliltä. No, sain minä toki ohjeita ja vinkkejä tämän sunnuntain postaukselle. Se kuului lyhyesti ja ytimekkäästi Emman suusta näin: Älä laita siihen mitään. Se on tylsä viikko. Ei mitään kirjoitettavaa.

Tylsä tai ei, aion joka tapauksessa muutaman rivin kirjoittaa. Esimerkiksi siitä, miten voin täysin asettua niiden host-perheiden asemaan, jotka ovat päättäneet ottaa vaihto-oppilaan ja vieläpä uskaltautuneet tekemään sen lopullisen valinnan. Seuraava noin puoli vuotta tulee olemaan monella tapaa odotuksen täyteistä ja jännittävääkin. Ja kun vaihto-oppilaskin saa host-perheensä tiedot, alkaa toivottavasti yhteydenpito. Sanoin toivottavasti, sillä oman kokemuksen ja Emman kommenttien perusteella vuorovaikutus ennen varsinaisen vaihtovuoden alkamista helpottaa molempien osapuolien sopeutumista.

Emman suomen kielen edistymistä on pakko kehua sen verran, että neitokainen hallitsee jo tämän suomalaisen huumorinkin suomen kielellä. Tästä osoituksena oli eilen lauantaina Putous-ohjelmasta katsomamme apteekki-sketsi, joka osui ja upposi italaialaisvahvistuksemme huumorihermoon. Tai olisiko sittenkin syynä riemunkiljahdukseen ollut enemmänkin se, että hän tajusi tajunneensa suomenkielisen vitsin. Jos nyt tajusitte mitä tarkoitin :)

Tulevaan viikkoon lähdetäänkin sitten jo keväisissä tunnelmissa. Ainakin täällä Savonlinnan seudulla on aurinko paistanut viikonloppuna sen verran kuumasti, että lumet ovat sulaneet kohisten. Onneksi Emma kävi lauantaina hiihtolenkillä ja Tellun tuvalla ja Luukas puolestaan tänään Pullinlahdella luistelemassa, sillä jäällä liikkumiselle parhaat kelit alkavat olla varmasti jo enemmän takana päin.

Ja ei muuta kuin aurinkoisia kelejä ja iloista mieltä jokaiselle.

P.s. Jos joku haluaa jutella tai kysellä host-perheenä olemisesta, vastailen mielelläni kysymyksiin oman kokemuksen pohjalta. Ja konsultointiapua saan muulta poppoolta!

Riittämättömyyden tunteita

Lotan hyvä ystävä Liina on ollut nyt muutaman viikon koto-Suomessa vietettyään vaihto-oppilasvuotta Japanissa. Neitokainen piipahti hiihtolomaviikolla kylässä, ja sain tilaisuuden vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia vuodesta. Keskustelun lomassa huomasin tekeväni samalla melkoista itsereflektiota koskien omaa Emmaamme. Kaiken arkisen hulinan keskellä nimittäin aika usein unohtuu se, että vaihto-oppilas on yleensä teini-ikäinen nuori, joka on kaukana kotoa. Hän tarvitsee arjessa tukea ja kannustusta ehkä enemmän kuin ne oman perheen lapset. Olenko minä osannut ja olemmeko me perheenä osanneet olla riittävän kannustavia omalle uudelle perheenjäsenellemme? Olenko huomioinut hänet omana erityislaatuisena persoonanaan? Samalla mieleeni hiipii jo pienoinen eroahdistus, sillä Emmalla on enemmän vaihto-oppilasvuotta takana kuin edessä. Itse olen nimittäin melkoinen tunteellinen siili, mitä ihmissuhteisiin tulee. Toisin sanoen piikkejä voi ympärille aika ajoin sadella, mutta sisällä asuu höpsö romantikko.

Mutta tuohon riittämättömyyden tunteeseen palatakseni, on se varmasi tuttu tunne monelle äidille. Yksikin lapsi voi saada sen aikaan, mutta yritäpä elää säällisesti neljän teini-ikäisen lapsen, yhden keski-ikäisen miehen ja yhden terrieriluonteen omaavan koiran kanssa. Juu-u, siinä riittää välillä haastetta muussakin kuin tasapuolisen huomion jakamisessa...

Näitä ajatuksia päätin tuoda esille siitäkin syystä, että uskon monen host-vanhemman pyörittelevän vastaavia mietteitä päässään jossakin vaiheessa. Mielestäni tämä itsereflektio on enemmän kuin hyvästä. Jos sellaista ei missään vaiheessa harjoita, voi jäädä monta tärkeää asiaa oppimatta ja oivaltamatta. Se, miten kukin tykönään tuon tyyppiseen reflektioon sitten reagoi, riippuu persoonasta. Itse olen enemmän sellainen suoraan puhuja. Toisin sanoen kysyn suoraan, jos jokin asia jää itsetutkiskelun jäljiltä vaivaamaan. Onneksi Emma taitaa olla jo tottunut näihin odottamattomiikin tilanteisiin sijoittuviin kysymyksiini...

Mitä hiihtolomaviikkoon tulee, on se loppu. Viikon aikana Lotta, Emma ja Harri kävivät laskettelemassa Ruunarinteillä. Kuntoilimme yhdessä myös Gym42:lla. Loppuviikosta vierailimme Jyväskylässä kummipoikamme Paavon ja tyttöystävänsä Annin luona. Huomenna alkaa kuitenkin jälleen arkinen aherrus. Onneksi näytää siltä, että nuoriso-osasto odottaa koulunpenkille pääsyä. Peruskoulun keväällä lopettava Salla täytti muuten tänään yhteishakukaavakkeen netissä. Neitokainen laittoi ykkösvaihtoehdokseen Savonlinnan Taidelukion. Lotan ja Emman kokemukset taikkarista ovat sen verran hyviä, että toivon Sallankin sinne päätyvän.

Tähän loppuun pieni "kevennys". Emma oppi tänään jälleen yhden mielenkiintoisen suomalaisen sanan. Sana oli taskupuhelu. Eikä siitä sitten sen enempää :)

Mahtavaa maaliskuun alkua kaikille!