Tämä toukokuun loppu on ollut melkoista tohinaa elämän monella osa-alueella. Itsellä on tentit painaneet päälle ja vähän työtkin. Siinä sivussa olen tätä katrasta luotsannut niin opintojen suunnittelussa, kokeisiin luvussa kuin harrastuksiin kuljetuksissa. Mutta nyt näin perjantai-iltapäivän kahvitauolla teen pienen katsauksen menneeseen viikkoon. Viime viikkolla yksi kevään etapeista oli Luukaksen kevätjuhla, jota vietettiin poikkeuksellisesti ulkoaktiviteettien parissa. Tykkäsin kovasti. Myös Emma ja Lotta olivat innolla mukana kiertämässä erilaisia puuharasteja.
Tänään perjantaina Sallalla on Savonlinnasalissa tanssiesitys nimeltä Pessi ja Illusia. Kyseessä on mukaelma Ahti Sonnisen klassikkobaletista. Kävin kurkkaamassa keskiviikon treenejä ja hämmästyin, miten upean esityksen musiikki- ja tanssiopiston tanssijat, Savonlinnan orkesteri ja Savonlinnan Fotokerho olivat yhdessä koostaneen. Salla tanssii tanssisadussa Ristilukin roolin. Emman kanssa aamulla juteltiin, että meitä taitaa jännittää enemmän kuin Sallaa. Mutta parempi niin :)
Tuohon keskiviikon kenraaliin liittyy hauska episodi, kun olin hakemassa Sallaa vuosimallin -66 Fordilla pois. Auto nimittäin sanoi sopimuksen lähes kokonaan irti, ja matkaa tehtiin noin 40 minuuttia Savonlinnasalilta kotiin vauhdilla 20 km/h. Anteeksipyyntö näin julkisesti kaikille niille, joiden matkaa hidasti hippilasein varustettu Fordi-kuski ristilukilta näyttävän matkustajan kera :)
Emmasta puheen ollen. Hieman kolahti korviin, kun neitokainen totesi, että viikonloppuna on alettava pakkaamaan talvivaatteita yms. Nyt jo? Mihin hitokseen se aika meni? Pakkaaminen on ajankohtaista, koska Emman vanhemmat tulevat piipahtamaan kesäkuun alussa Savonlinnassa ja he vievät mennessään jo osan tyttärensä tavaroista. Joita kyllä onkin ihan kiitettävästi siunaantunut matkan varrella...
Emma oli viime viikonloppuna myös Hyvinkäällä AFS:n lähtöleirillä. Sekin konkretisoi sitä, miten lähellä lähdön hetkeä ollaan. Mutta, sitä ennen me aiomme ottaa irti kaiken mahdollisen tästä ajasta. Toivottavasti arska jaksaa paistaa, jotta voimme aloittaa grillailukauden nyt alkavana viikonloppuna. Samoin tarkoitus olisi vielä ehtiä mökkeilemään ja tekemään monta kivaa asiaa yhdessä. Eli päivä kerrallaan kohti vaihtovuoden loppua.
Pärjäilkää!
Ps. Näytös oli upea. Harmittaa, että väkeä ei ollut tupa täysi. Tänään lauantaina show jatkuu Savonlinnasalissa, jossa musiikki- ja tanssiopiston eri ryhmät pääsevät lavalle esittelemään taitojaan.
Äitienpäivä meni jo, mutta muutama sananen kuitenkin tuosta sanasta. Muistan melko hyvin, miltä tuntui ensimmäistä kertaa ajatella itseään äitinä. Muistan maistelleeni sanaa sisäisesti ja totesin sanan olevan hieman outo ja ehkä vaativakin. Sanaan liittyi mielestäni jotain mystiikkaa ja ehkä myös odotuksia, enkä ollut varma, kykenisinkö niihin odotuksiin vastaamaan. Tässä vaiheessa harjoituksia voinkin todeta, että en ole pystynyt. Muistan myös, miltä tuntui, kun tuon sanan kuulin ensimmäisiä kertoja esikoisen suusta. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa ymmärsin, miten kaunis se sana on. No, myöhemmin on tullut selväksi, että tuo sana saa aika paljon uusia merkityksiä sen myötä, miten se sanotaan...
Se, miksi halusin pohtia äiti-sanaa, liittyy siihen, että myös Emma kutsuu minua äidiksi. Ja siihen, että kun kuulin hänen kutsuvan minua äidiksi ensimmäistä kertaa, koin oikeastaan jotain samaa tunnetilaa, kun kuullessani tuon sanan ihka ensimmäistä kertaa itseäni koskien. Muistan, kun vaihtovuoden alussa sanoin Emmalle, että hän voi kutsua minua nimellä tai äidiksi - kumpi vain tuntuu mukavimmalta. Myönnän, että maailma ympärilläni pysähtyi hetkeksi, kun kuulin sanan äiti hänen suustaan ensimmäistä kertaa. Samalla tunsin, miten hartioilleni asettui suurempi vastuun taakka. Jostain kumman syystä - olen tästä melko varma - Erjana olisi ehkä ollut helpompaa olla. Silloin olisin ollut "vain" se aikuinen, jolla on vastuu siitä, että kaikki sujuu. Äitinä kaikki on paljon henkilökohtaisempaa ja vaativampaa. Ei riitä, että kaikki sujuu ulkoisesti hyvin. Äidillä on vastuu siitä, että kaikilla on hyvä olla myös sisäisesti. Äiti tuntee lastensa tunteet. Ja tähänkin voin jo sanoa, että en kyllä ole tässä uudessakaan äitiydessä täydellisesti onnistunut.
Emma lähtee kuukauden päästä pois. Tämä on melko hyvää harjoittelua siihen, että omat oikeatkin lapset lähtevät jonakin päivänä pois. Voin siis harjoitella sitä, miltä tuntuu, kun lapsellani on oma elämä, eikä hän välttämättä soita minulle joka päivä tai edes joka toinen päivä. Kun hän ei tarvitse minua enää. Mietin tässä myös sitä, että lapsen etuoikeus on olla onnellisen tietämätön niistä tunteista ja vastuusta, mitä sana äiti tuo mukanaan. Äidin tehtävä on olla tarvittaessa paikalla ja hänen on kyettävä astumaan sivuun silloin, kun sen aika on.
Tässä vaiheessa voin myös tunnustaa, että äitinä olen murehtinut hiljaisesti sitä, saako Emma kavereita, nukkuuko hän tarpeeksi, olenko riittävästi hänelle läsnä, olenko antanut hänelle tarpeeksi aikaa, ymmärränkö tarpeeksi, olenko kohdellut tasapuolisesti jne. Olen välillä ollut myös väsynyt äiti: harmaita hiuksia on tullut lisää ja päätä on särkenyt useammin. Olen myös menettänyt yöunia. Äitinä minun on pitänyt olla Emmalle tavallista kärsivällisempi: eihän kukaan äiti odota vastasyntyneeltä vauvaltakaan asioita, joihin hän ei ole vielä valmis.
Host-äidin roolia voi ottaa monella eri tavalla. Ei ole yhtään vähempiarvoista ottaa roolia vastuuaikuisena. Minulle tämä matka on ollut kuitenkin uuden äitiyden syntymistä nopeutetussa aikataulussa. Onneksi en tipahtanut rooliin keltanokkana. Toisaalta, jokainen lapsi on yksilö. Jokaisen lapsen tarpeet ovat hieman erilaisia ja jokainen lapsi nostaa äidissään esille uusia piirteitä: niitä hyviä ja huonoja.
Kaiken kaikkiaan: Emman äitinä oleminen on ollut mielenkiintoinen matka. Ja kuten kaikki lapset, myös Emma on antanut minulle oppimismahdollisuuksia koulussa, jota elämäksi kutsutaan.
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
Taisin luvata viime postauksessa pienen haastiksen. Ensin haluan kertoa kuitenkin viime viikon Tukholman matkastamme. Matkalla oli koko perhe Sallaa lukuun ottamatta. Sallunkainen halusi jättää matkan väliin, koska hänellä on tulevana viikonloppuna Tampereella streetin SM-kisat, joita varten tanssia on treenattava tavallistakin enemmän. Lisäksi seurueeseemme kuului toinen siskoni perheensä kanssa. Matka oli mahtava kaikin puolin. Oikeastaan kyse oli Emman 18-vuotisristeilystä, sillä neitokainen saavutti täysi-ikäisyyden 2.5. Myös siskoni vietti samana päivänä synttäreitä, mutta vuosikymmeniä on mittarissa pari enemmän... Matkan anti lyhyesti ilmaistuna oli seuraava: hyvää ruokaa, hyvää seuraa, mahtava sää (sopivan lämmintä ja aurinkoista) ja ihan hyvää risteilyohjelmaa laivalla. Tuukka ja Emma uskaltautuivat myös kokeilemaan karaokea. Tukholmassa kävimme vanhassakaupungissa. Kävimme tarkastamassa myös kuninkaanlinnan vartiosotilaiden valppauden tason. Emme kuitenkaan osallistuneet varsinaiselle linnakierrokselle. Sen sijaan piipahdimme kuninkaanlinnan kappelissa ja linnan alueella sijaitsevissa museoissa. Näyttelyt olivat yllättävän hienoja, ja ne vastasivat matkan kulttuurillisesta annista paremmin kuin hyvin.
Vaikka Tukholma on upea kaupunki, oli mukava kuulla, että Emman mielestä Helsinki on parempi. Lotan ja Emman matka huipentui vielä lauantaiseen väriestejuoksuun Helsingissä. Kyseessä on leikkimielinen liikuntatapahtuma, jossa osallistujat kiertävät viiden kilometrin esteradan. Nimensä mukaisesti osallistujat saavat matkan aikana päälleen väriä...Ja kuten kuvista näkyy, myös tytöt saivat osansa tuosta väristä. Emman ja Lotan kanssa menoon mukaan oli saapunut Savonlinnasta Sofia, Liina, Hilla ja Ella.
Matkasta jäi siis taas mukavia muistoja itse kullekin muisteltavaksi. Mutta mennäänpä siihen haastikseen. Emma malttoi tuossa hetkeksi istahtaa piinapenkkiin, ja tällaista ajatuksen virtaa syntyi näin maanantai-illan hämyssä. Aiheena tietenkin vaihto-oppilasvuosi, joka alkaa kääntyä kohti loppuaan.
Mikä fiilis?
- Ihan hyvä...
Mikä on ollut vaihto-oppilasvuodessa parasta?
- En tiedä. En oikeesti tiedä. On outoa, että ei ole tullut mitään erityistä...(Emma tarkensi, että kaikki on ollut parasta, josta johtuen on vaikea nostaa esiin yhtä yksittäistä juttua). Mutta tykkään tosi paljon paikoista, ne on ihania. Hiljaisuus on niin ihanaa. Se on todella erilaista, mitä odotin. Olen tottunut tungokseen. Italiassa on noloa, jos oot kavereiden kanssa, etkä puhu. Täällä se on normaalia ja miusta ihanaa.
Mikä on ollut vaihto-oppilasvuodessa pahinta?
- Ehkä kieli, koska alussa se oli tosi iso muuri. Ei ollut alussa hyvä. Mutta nyt sekin on hyvin. Ruoka on tosi erilaista, mutta ei ole ollut pahaa, siihen tottuu. Tykkään kuitenkin enemmän italialaisesta ruuasta. Myöskää lumi keväällä ei ole hyvä, mutta ei sekään haittaa...
Mikä on yllättänyt?
- En halua kuulostaa oudolta, mutta ihan kaikki. Kaikki on ollut ihan erilaista, mitä odotin. Alussa kaikki oli uuden löytämistä.
Mihin olet pettynyt?
-En mihinkään, koska minulla ei ollu paljon odotuksia. Tiesin, että kaikki on erilaista täällä.
Miten vaihto-oppilaan kannattaa valmistautua vaihtovuoteen?
- Siun pitää olla kiltti ja kohtelias. Siun pitää olla avoin uusille jutuille. Se on parasta, koska jos sie meet johonkin, siun pitää tehdä sitä, mitä ne tekevät ja kokea se. Sitten sie saat sanoa, että sie olet ollut siellä. Et voi olla koko ajan siun uusien ystävien kanssa, on tärkeää, että oot perheen kanssa. Se on suuri osa vuotta. Se on tärkeää.
Mitä neuvoja antaisit tuleville host-perheille?
- Miusta se on tärkeää, että perhe haluaa puhua vaihto-oppilaan kanssa. Vaihto-oppilasta voi pelottaa puhua perheen kanssa joistakin asioista. Joskus voi tapahtua, että jokin asia on vaihto-oppilaalle ärsyttävää, mutta perhe ei tiedä. Vaihto-oppilas tulee erilaisesta kulttuurista. Perheen pitää puhua tosi paljon vaihto-oppilaan kanssa. Miun mielestä on tärkeää, että perhe on alussa tiukka. Riippuu kyllä vaihto-oppilaasta. Jos perhe ei ole alussa tiukka, voi olla, että vaihto-oppilas tekee mitä haluaa. Alussa ei kannata kuitenkaan vaatia vaihto-oppilaalta liikaa, kun hänen pitää oppia kieli ja mennä kouluun. Mutta sekin riippuu siitä, kuka vaihto-oppilas on.
Näillä ajatuksilla, voikaa hyvin ja olkaa toisillenne kilttejä :)
- Et kyllä oo suomalainen, kun et tykkää salmiakista! (Lotta)
- Oonpa - enemmän kuin sie. Sie et sauno etkä syö silliä. (Emma)
- Öööö... (Lotta)
Tuo keskustelu käytiin lauantaina Lotan ja Emman välillä sen jälkeen, kun olimme syöneet perinteisen suomalaisen ruuan: karjalanpaistia, perunoita, silliä, sienisalaattia ja ruisleipää. Jälkiruokapöydästä löytyi poikkeuksellisesti myös salmiakkia, sillä syöjinä oman porukan lisäksi oli Emman poikaystävä Emmanuelle sekä molempien yhteinen ystävä Davide, ja halusimme tutustuttaa heidät monelle suomalaiselle rakkaaseen makeiseen. Emmanuelle ja Davide maistelivat ruokia ennakkoluulottomasti, mutta suomalainen sinappisilli ei välttämättä kolahtanut italialaispoikien makuhermoihin. Emma puolestaan ihmetteli nuorten miesten haluttomuuttaa ottaa lisää tuota herkkua :) Emman kohdalla ei todellakaan ole kyse vieraskoreudesta, sillä aina kun ostan jääkaappiin sinappisillipurkin, se jotenkin kummasti löytyy melko pian täysin tyhjillään. Ainoastaan salmiakin suhteen Emma oli poikien kanssa samoilla linjoilla, eikä salmiakki saanut suurta kannatusta heistä keneltäkään. Itse asiassa Emma ei ole halunnut syödä salmiakkia maistettuaan sitä kerran vaihtovuoden alussa. Kovasti yritimme sitä jälleen lauantaina, mutta lopputulemana oli edellä kuvattu keskustelu.
Totuuden nimissä puhuakseni, Emma kyllä varmasti kaipaa italialaisia herkkuja, mutta kiitettävästi hän on päässyt sinuiksi niihinkin suomalaisiin ruokiin, joita eivät edes kaikki suomalaiset halua maistaa. Omakaan jälkikasvuni ei ole aikaisemmin edes uskaltautunut viemään suuhun saakka silliä, sienisalaatista nyt puhumattakaan. Olemmekin vitsailleet, että Emma on vähitellen muuttunut suomalaisemmaksi kuin moni suomalainen. Kun tähän lisää sen, että neitokainen käy usein saunassa ja aina tilaisuuden tullen avannossa sekä tykkää olla välillä omissa oloissaan, voidaan puhua integroitumisen suomalaiseen kulttuuriin olevan melko hyvällä mallilla. Kuvaavaa on sekin, että tuo Lotan ja Emman väittely suomalaisuudesta sai Lotankin kerran sanattomaksi. Sitä ei nimittäin yleensä hänen kohdallaan tapahdu...
Emmanuellen ja Daviden puolesta harmittaa vähän tämä sää, joka on kaukana keväisestä. Toisaalta molemmista oli vähintäänkin eksoottista, että lauantaina maisema muuttui muutamassa tunnissa erittäin talviseksi ja samalla kylmäksi. Onneksi vappupäivä oli aurinkoinen, ja nuoret pääsivät reippailemaan ulkona.
Vaikka kevät on tullut Suomeen hitaasti, ei se sulje pois sitä tosiasiaa, että Emman vaihtarivuosi kulkee vääjäämättä kohti loppua. Olenkin huomannut aloittaneeni jo jossakin määrin sen seikan työstämisen, että Emma lähtee reilun puolentoista kuukauden kuluttua täältä pois. Havaitsin harjoittavani jonkinmoista itseterapointia jutellessani aiheesta ystävilleni. Luultavasti ja onneksi en välttämättä edes oivalla vielä täysin sitä, minkälainen aukko elämäämme Emman lähdön jälkeen jää.
Seuraavaan postaukseen ajattelin tehdä pienen haastiksen, jossa Emma kertoo kuluneista kuukausista: mikä on ollut hyvää/huonoa ja vieläkö hän on ihan pihalla jne.
Näillä kuvilla, mahtavaa viikkoa kaikille!
