Äiti

Äitienpäivä meni jo, mutta muutama sananen kuitenkin tuosta sanasta. Muistan melko hyvin, miltä tuntui ensimmäistä kertaa ajatella itseään äitinä. Muistan maistelleeni sanaa sisäisesti ja totesin sanan olevan hieman outo ja ehkä vaativakin. Sanaan liittyi mielestäni jotain mystiikkaa ja ehkä myös odotuksia, enkä ollut varma, kykenisinkö niihin odotuksiin vastaamaan. Tässä vaiheessa harjoituksia voinkin todeta, että en ole pystynyt. Muistan myös, miltä tuntui, kun tuon sanan kuulin ensimmäisiä kertoja esikoisen suusta. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa ymmärsin, miten kaunis se sana on. No, myöhemmin on tullut selväksi, että tuo sana saa aika paljon uusia merkityksiä sen myötä, miten se sanotaan...

Se, miksi halusin pohtia äiti-sanaa, liittyy siihen, että myös Emma kutsuu minua äidiksi. Ja siihen, että kun kuulin hänen kutsuvan minua äidiksi ensimmäistä kertaa, koin oikeastaan jotain samaa tunnetilaa, kun kuullessani tuon sanan ihka ensimmäistä kertaa itseäni koskien. Muistan, kun vaihtovuoden alussa sanoin Emmalle, että  hän voi kutsua minua nimellä tai äidiksi - kumpi vain tuntuu mukavimmalta. Myönnän, että maailma ympärilläni pysähtyi hetkeksi, kun kuulin sanan äiti hänen suustaan ensimmäistä kertaa. Samalla tunsin, miten hartioilleni asettui suurempi vastuun taakka. Jostain kumman syystä - olen tästä melko varma - Erjana olisi ehkä ollut helpompaa olla. Silloin olisin ollut "vain" se aikuinen, jolla on vastuu siitä, että kaikki sujuu. Äitinä kaikki on paljon henkilökohtaisempaa ja vaativampaa. Ei riitä, että kaikki sujuu ulkoisesti hyvin. Äidillä on vastuu siitä, että kaikilla on hyvä olla myös sisäisesti. Äiti tuntee lastensa tunteet. Ja tähänkin voin jo sanoa, että en kyllä ole tässä uudessakaan äitiydessä täydellisesti onnistunut.

Emma lähtee kuukauden päästä pois. Tämä on melko hyvää harjoittelua siihen, että omat oikeatkin lapset lähtevät jonakin päivänä pois. Voin siis harjoitella sitä, miltä tuntuu, kun lapsellani on oma elämä, eikä hän välttämättä soita minulle joka päivä tai edes joka toinen päivä. Kun hän ei tarvitse minua enää. Mietin tässä myös sitä, että lapsen etuoikeus on olla onnellisen tietämätön niistä tunteista ja vastuusta, mitä sana äiti tuo mukanaan. Äidin tehtävä on olla tarvittaessa paikalla ja hänen on kyettävä astumaan sivuun silloin, kun sen aika on.

Tässä vaiheessa voin myös tunnustaa, että äitinä olen murehtinut hiljaisesti sitä, saako Emma kavereita, nukkuuko hän tarpeeksi, olenko riittävästi hänelle läsnä, olenko antanut hänelle tarpeeksi aikaa, ymmärränkö tarpeeksi, olenko kohdellut tasapuolisesti jne. Olen välillä ollut myös väsynyt äiti: harmaita hiuksia on tullut lisää ja päätä on särkenyt useammin. Olen myös menettänyt yöunia. Äitinä minun on pitänyt olla Emmalle tavallista kärsivällisempi: eihän kukaan äiti odota vastasyntyneeltä vauvaltakaan asioita, joihin hän ei ole vielä valmis.

Host-äidin roolia voi ottaa monella eri tavalla. Ei ole yhtään vähempiarvoista ottaa roolia vastuuaikuisena. Minulle tämä matka on ollut kuitenkin uuden äitiyden syntymistä nopeutetussa aikataulussa. Onneksi en tipahtanut rooliin keltanokkana. Toisaalta, jokainen lapsi on yksilö. Jokaisen lapsen tarpeet ovat hieman erilaisia ja jokainen lapsi nostaa äidissään esille uusia piirteitä: niitä hyviä ja huonoja.

Kaiken kaikkiaan: Emman äitinä oleminen on ollut mielenkiintoinen matka. Ja kuten kaikki lapset, myös Emma on antanut minulle oppimismahdollisuuksia koulussa, jota elämäksi kutsutaan.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!