maanantai 26. syyskuuta 2016

Aivojumppaa

Arjen aikatauluista on viime aikoina tullut entistäkin tärkeämpiä tälle perheelle. Maanantaista perjantaihin kuuden ihmisen päivät rytmittyvät melko tarkkaan koulunkäynnin, työnteon ja harrastusten mukaan. Viimeiset pari viikonloppua olemmekin pyhittäneet oikeastaan pelkälle olemiselle, sillä liika aikataulutus on pitkän päälle stressaavaa ja tappaa väistämättä olemisen ilon. Samoin välillä on mukavaa ja myöskin tarpeellista olla ihan vain hiljaa. Ainakin itselleni kuluneiden viikkojen kieli- ja kulttuurikylpy on ollut paitsi opettavaista myös voimavaroja kysyvää. Vaikka sanojen ja lauseiden kääntäminen päässä suomesta englanniksi alkaa suorastaan jo sujua, ovat aivoni alkaneet osoittaa lieviä merkkejä ajoittaisesta ylikuumenemisesta. Tämä puolestaan on näkynyt fyysisellä puolella väsymyksenä. On siis tullut taasen kerran todistettua, että aivojumppa väsyttää kehoa siinä missä fyysinenkin voimanponnistus. Palauttavaksi treeniksi sopivimmaksi olen katsonut ajoittaisen hiljaa olemisen ja taivaanrantaan tuijottelun.

Aivojumppa tai jumppajumppa - kumpikin väsyttää ja palautumiseen tarvitaan lepoa!
Erityisen virkistäviä ovat mukavat yllätykset. Niin kuin se, että lauantai-iltana ovellemme ilmaantui rapulähetys. Veljeni vaimo oli keittänyt kasan rapuja, joista riitti meillekin tuotavaksi. Gurmee-iltapalaan ei sitten tarvittu rapujen lisäksi muuta kuin paahtoleipää, kannu vettä ja lasi valkoviiniä. Isännän ohella yllätysravuista ilahtui ilmeisen paljon Emma, jonka "They are so fresh and good" -lause vakuutti ei niin suuren -rapujen ystävänkin siitä, että ravut ovat hyviä!

Yllättäen ovelle ilmaantunut rapulähetys takasi lauantaina astetta paremman iltapalan.

Emmasta puheenollen, on myös kyseisen nuoren neitokaisen aivojuppa tuottantu tulosta. Fysiikan koepaperiin ei Emman tarvinnut kirjoittaa: Mie oon ihan pihalla. Tentistä tuli nimittäin arvosana 8+ ja koko fysiikan kurssista tuli arvosanaksi komeasti yhdeksän. Uuteen jaksoon uusilla oppiaineilla Emma lähteekin pystyssä päin!

Seuraava jännitettävä asia tässä perheessä on mitä ilmeisemmin yhä pimeämmäksi käyvät aamut. D-vitamiinilisää purkista onkin jo jonkin aikaa ollut kaikille tarjolla aamupalan oheen. Ennen täydellistä kaamosta on kuitenkin vielä hetki aikaa nauttia syksyn väriloistosta sekä auringon viipyilevistä ja lämmittävistä säteistä! Mahtavaa viikkoa meille kaikille!

Vielä on syksyn värejä jäljellä...



sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Mie oon ihan pihalla!

Kuluneella viikolla perheessämme on käyty paljon keskustelua koulunkäynnistä Italiassa ja Suomessa. Eroja on melkoisesti. Ensinnäkin Italiassa tiedepainotteista lukiota käyvän Emman kouluviikko on kuusipäiväinen. Koulua on joka päivä aamukahdeksasta yhteen iltapäivällä. Lisäksi koulutehtävien tekeminen kotona vie melkoisesti aikaa, sillä opettajilla on tapana antaa runsaasti kotiläksyjä. Samoin eroja löytyy opiskelijoiden ja opettajien välisessä vuorovaikutuksessa. Siinä missä suomalainen opiskelija keskustelee opettajansa kanssa hyvinkin tasavertaisesti, italialainen opiskelija säilyttää opettajaansa kunniottavan etäisyyden, teitittelee häntä ja pitää mielipiteensä usein viisaasti omana tietonaan.

Itselläni on kokemusta vain suomalaisesta koulusysteemistä eri asteilla, joten suoralta kädeltä en voi lähteä tuomitsemaan italialaista järjestelmää. Keskustelujen myötä olen kuitenkin tullut siihen loppupäätelmään, että edelleen kävisin kouluni mieluummin tällä kotimaisella mallilla. Kaiken lisäksi syksyllä tuli voimaan uusi opetussunnitelma, jossa muun muassa korostetaan entistä enemmän oppimista vuorovaikutuksena ja painotetaan oppilaan aktiiivista roolia oppimistilanteessa ja oikeutta hyvään opetukseen. Ainakin teoriassa uusi OPS kuulostaa lupaavalta.

Uutta OPSia arjessa mukaillen :)


Vuorovaikutus onkin ehkä yksi tärkeimmistä asioista oppimisen kannalta. Se ei ole vain sanallista tai sanatonta viestintää toisten ihmisten kanssa. Se on myös halua lähteä uusiin paikkoihin ja uskallusta heittäytyä uusiin tilanteisiin ja intoa tutustua uusiin ihmisiin. Se vaatii rohkeutta. Kuukauden aikana olenkin kuvainnollisesti nostanut Emmalle hattua monta kertaa, sillä hän on rohkeasti lähtenyt laajentamaan vuorovaikutusreviiriään. Yksi uusi aluevaltaus on paikallinen uimahalli ja uimaseura. Yhdeksän vuotta uintia harrastanut neitokainen oli itsekin tyytyväinen siihen, että uskaltautui lähtemään mukaan täysin tuntemattomaan porukkaan.
 
Innokkaina olemme kertoneet Emmalle myös suomalaisesta jääkiekosta. Pienen otoksen tästä maailmasta hän saikin käytyään katsomassa uuden kotikaupunkinsa jääkiekkojoukkueen ottelua perjantaina. Plussaa oli se, että kotijoukkue SaPKo voitti!

Jääkiekko kuuluu suomalaisuuteen! Taikkarin vaihtareita ja Lotta nauttimassa SaPKon voitokkaasta pelistä 16.9.2016.



Kuluneella viikolla on myös harjoiteltu sanan maltti merkitystä käytännössä. Omasta mielestään hitaasti suomen kieltä omaksuvalle Emmalle on nimittäin pitänyt muutamaankin kertaan vakuuttaa, ettei kieltä vielä neljän viikon maassa olon jälkeen tarvitsekaan ymmärtää. Maltilla siis eteenpäin. Asian tiimoilta opetimmekin Emmalle tuikitärkeän lauseen, jolla toivottavasti heltiää myös irtopisteitä tulevassa fysiikan kokeessa. Lause kuuluu: Mie oon ihan pihalla!

Tässä perheessä ollaan välillä "ihan pihalla"...












sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kohtaamisia, hyvästejä ja taikinaterapiaa

Mikä tekee elämästä mielenkiintoisen? No muun muassa uusien ihmisten kohtaaminen. Perheemme italialaisvahvistus on antanut ainakin allekirjoittaneen ajatusmaailmaan uusia näkökulmia. Enkä usko olevani väärässä väittäessäni, että myös muut perheemme jäsenet ovat jo näiden kolmen viikon aikana saaneet Emman myötä reppuunsa uusia eväitä. Mielenkiintoisen lisämausteen kuluneen viikon aikana kotiimme toi myös saksalainen vaihto-oppilas Amelie. Iltapalapöydässä käytiinkin monta mielenkiintoista keskustelua niin maiden koulujärjestelmien eroista kuin myös pojistakin, jotka ainakin tietyiltä osin tuntuvat olevan yhtä ärsyttäviä teini-ikäisten neitokaisten mielestä kulttuurista riippumatta...

Amelie lähti tänään sunnuntaina takaisin Detmoldiin. Viikon aikana Salla ja Amelie ehtivät tutustua sen verran hyvin, että jäähyväiset olivat hieman haikeat. Sivusta tyttöjen yhteiseloa seuratessani olin enemmän kuin tyytyväinen siihen, että heillä kemiat kohtasivat todella hyvin. Näissä kohtaamisissa tärkeintä on kuitenkin mielestäni se, että perheemme nuoret oppivat taasen hitusen lisää siitä, miten kohdataan uusia ihmisiä, joiden kultuuri ja tavat poikkeavat omista. Tarvitaan vain sitä kuuluisaa ennakkoluulottomuutta uutta kohtaan.

Amelie lähti kotiin Detmoldiin. Viikon mittainen "kohtaaminen" on siis ohi.

Ennakkoluulottomuus on myös Emman valtti. Tänään tuota luonteenpiirrettä on taas kokeiltu. Muutaman kerran luistimilla ollut neitokainen kävi nimittäin aamupäivällä Lotan kanssa luistelemassa paikallisessa jäähallissa. Muutaman hapuilevan kurvailun jälkeen jäällä luisteli, jos ei nyt aivan jääprinsessa, niin hyvinkin potentiaalinen vakiokävijä jäähallin sunnuntain yleisöjäävuoroille.

Tästä talvi voi alkaa, vedetään hokkarit jalkaan...

Sunnuntain ratoksi edellä mainitut neidot päättivät leipoa myös pullaa. Ja sitä pullaahan sitten riittikin, sillä tosihommiin ryhtynyt parivaljakko teki ohjeen mukaan kaksi annosta. Pullaa on nyt pakkasessa jopa sen kuuluisan pahan päivän varalle...

Pullamaratonin tulos: lot of pullas...

Jos lukijasta tässä kohtaa tuntuu siltä, että oman kodin ns. avaaminen tuikituntemattomille on ollut meille erityisen helppoa ja sopeutuminen mutkatonta, niin sitä se ei ole ollut. Ylipäätään kodin tarjoaminen pitkäksi aikaa ydinperheen ulkopuoliselle ei varmasti ole monellekaan suomalaiselle sellainen mukavuusalueella oleva asia. On nähtävä vaivaa tutustua toiseen pintaa syvemmältä ja on löydettävä uusi ryhmädynamiikka perheen sisällä. Mikään näistä ei tapahdu hetkessä. Mutta haasteen vastaanottaminen kannattaa. Miten tunteikkaalta tuntuikaan tänään, kun Emma esitteli skype-puhelun aikaan perheemme omalle perheelleen. Äidit, isät ja sisarukset - kaikki me olemme samoja kulttuurista riippumatta.

Viikon alkuun heitänkin lukijoille haasteen: tutustu kuluvalla viikolla johonkin tyyppiin, jota et entuudestaan tunne. Kiva olisi myös kuulla, miten haaste sujui :)

maanantai 5. syyskuuta 2016

Alkuviikon pohdintoja ja suurperhe-elämää

Emma oli viikonloppuna AFS:n orientaatioleirillä Tampereella. Sunnuntaina kotiin palasi vähän väsynyt, mutta todella tyytyväinen tyttö. Uni oli kuulemma jäänyt vähemmälle, koska leirillä oli niin mukavaa. Silmät pyöreinä kuitenkin kuuntelin, kun Emma kertoi erilaisista kokemuksista, joita joillakin vaihtareilla oli kahden viikon aikana ehtinyt tulla. Joku mietti perheen vaihtoa ja toinen oli jo perheen vaihtanutkin. Syitä oli monia: osa liittyi arjen velvollisuuksiin ja osa oikeuksiin, jotka olivat erilaisia host-perheenjäseniin verrattuna. Se pisti miettimään motiiveja, joita isäntäperheeksi hakevilla on ehkä ollut. Tuli myös mieleen se, ryhtyvätkö jotkut host-vanhemmiksi saadakseen kotiin ilmaisen au-pairin? Vai onko ristiriidoissa kyse vain kulttuurien välisistä eroista?

Paha mennä arvailemaan ihmisten ajatuksia ja motiiveja. Meillä kuitenkin keskusteltiin sunnuntai-iltana pintapuolisesti uudelleen vaihto-oppilaan asemasta perheessä. Lyhyesti sanottuna: Emma on meille kymmenen tulevan kuukauden ajan neljäs lapsi, jolla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin perheen lapsilla. Ja näin alussa itse asiassa olemme katsoneet tärkeimmäksi seikaksi sen, että nuorta ei rasiteta liikaa arjen velvollisuuksilla, jotta hän saa rauhassa sopeutua perheeseemme ja tarkkailla meidän elämää ja rutiinejakin. Aina voi miettiä asiaa siltä kantilta, että olisi itse se, joka on "heitetty" keskellle kaikkea uutta. Vie varmasti ainakin pari kuukautta, että olotila alkaa olla ns. normaali.

Mitä sopeutumiseen tulee, olen kyllä huomannut olevani itsekin tavallista väsyneempi. Englanniksi puhuminen ja asioiden selvittely ei ole se maailman helpoin homma - varsinkaan, jos kielitaito ei ole se: speaks english fluently :). Oma tilanteeni on kuitenkin sikäli armollinen, että en ole töissä kahdeksasta neljään. Opiskelen ja teen freenä kirjoitushommia, joten aikaa jää välillä yksinäiselle asioiden pohdiskelullekin. Ja hyvä niin.

Tämä viikko perheessämme eletään todellista suurperheen arkea. Sunnuntaina nimittäin meille tuli viikon ajaksi vielä yksi ylimääräinen vaihto-oppilas, saksalainen Amelie. Tämä oppilasvaihto liittyy Sallan saksan kielen opiskeluun. Talvisalon koulussa on nimittäin jo reilun kymmenen vuoden ajan ollut tapana, että saksaa opiskelevat lähtevät yhdeksännen luokan keväällä vierailulle Savonlinnan ystävyyskaupunkiin Detmoldiin. Sitä ennen kaupungin keskuskoulusta tullaan visiitille tänne meille päin. Oppilaat asuvat puolin ja toisin perheissä ja tutustuvat viikon aikana toistensa arkielämään. Kuluvan viikon ajan ruokapöytämme ääreen kokoontuu siis aika ajoin peräti seitsemän ihmistä. Ja melkoinen pulina pöydässä on jo käynytkin, kun viisi 11-17-vuotiasta nuorta on vaihtanut ajatuksia englanniksi, saksaksi ja suomeksi.

Säpinää iltapalapöydässä.

Se, mitä tähän viikon alun viisaudeksi voisin sanoa on: kielten opiskelu kannattaa! Käyttäkää ihmiset vaikka sitä vähäistäkin kielitaitoa aina kun se on mahdollista. Maailma on siten astetta laajempi. Ja jos kielitaito ei riitä, on aina olemassa yksi yhteinen kieli, joka ei vaadi pitkää opiskelua. Nimitttäin HYMY. "Hymy on lyhyin etäisyys kahden ihmisen välillä." - Victor Borge

Hymyillään!