Pohdiskelua hämärän hyssyssä

Ja niin taas viikko vierähti, eikä tehnyt tiukkaakaan. Kuluneen viikon aikana perheemme lukumäärä laski tilapäisesti takaisin viiteen, sillä Lotta on tällä hetkellä Taidelukion kuoromatkalla. Kuorolaisten sijainti näin myöhään sunnuntai-iltana on jossakin päin Puolaa, josta he alkuviikosta siirtyvät sitten Latviaan Riikaan. Emma on onneksi paikannut ansiokkaasti Lottaa keittöhommissa, ja pariin otteeseen olemme saaneet nauttia herkullisista pasta-annoksista. Eli ihan perusperunalinjalle ei tipahdettu perheen kokin matkustelun vuoksi...

Näin sunnuntaina on taasen myös hyvä hetki kelata viikon ajan tapahtumia, pohtia käytyjä keskusteluja ja miettiä mielen myllerryksiä. Yksi itseä kovasti mietityttänyt asia on tuo vaihto-oppilaan ja perheen kemioiden kohtaaminen. Olen siitä jo aikaisemminkin maininnut, mutta nyt pureudun asiaan vähän syvällisemmin. Nimittäin, kun ns. valitsimme itsellemme sopivaa vaihto-oppilasta, tuli välillä tunne kuin olisi ollut valitsemassa eläinkaupasta itselleen lemmikkikoiraa. Vaihto-oppilaan luettelemien erilaisten ominaisuuksien ja kiinnostuksen kohteiden ohella tiirailimme ehdokkaan valokuvaa ja arvailimme, josko kyseinen tyyppi istuisi meidän perhe-elämäämme.

Nyt jälkikäteen olen tyytyväinen, että panostimme valintaan melkoisesti. Emme lähteneet kokeilemaan kepillä jäätä, ja valinneet ehdokasta, jonka elämäntyyli poikkesi todella selkeästi omastamme. Sillä ristiriitoja olisi varmasti ollut tiedossa, jos näin maalaiskaupungissa asuvina esimerkiksi olisimme valinneet tyypin, joka kertoi pitävänsä suurkaupungin humusta ja nauttivansa rock-konserteissa käymisestä (noin kärjistäen).

Tällä nyt tahdon vinkata vaihto-oppilaan ottamista harkitseville siitä, että tutkailkaa ujostelematta ja kaikessa rauhassa vaihto-oppilaskandidaattien kuvauksia, vaikka se ehkä hieman tirkistelyltä ja huutokauppatouhulta tuntuukin. Kannattaa myös miettiä tarkaan, millaisia ominaisuuksia sitten loppupeleissä siellä arjessa ihmisissä arvostaa. Koska elämä on, ylllätys yllätys, pääasiassa arkea :) myös sen vaihto-oppilaan tulon jälkeen.

No, tuohon valintaan. Meillä Emman kanssa sujuu edelleen kaikki hyvin. Tosin kunniaa siitä ei nyt voi ottaa host-porukalle, vaan kyseessä on kahden kauppa, joka on ilmeisen onnistunut. Emman sanoin: Obviously we both are lycky... Tässä syksyn mittaan olen ilokseni voinut panna merkille senkin, että host-perheen lapsista ja ja vaihto-oppilaasta voi myös tulla ystäviä, vaikka se ei niin yleistä ilmeisesti olekaan. Joten Lotalle sinne Puolaan tiedoksi, että isosiskosi odottaa sinua kovasti jo kotiin :)

Mutta tunteilut sikseen. Tähän loppuun kevennykseksi tieto siitä, että hämärän hyssy on painumassa mailleen, ja tilalle on tulossa ihan rehellistä pimeää. Päivä nimittäin lyhenee hitaan varmasti kohti joulukuun loppua. Mutta ei anneta sen masentaa, vaan pistetään pari kynttilää lisää valovahvuuteen ja mennään yhdessä hymyillen läpi kaamoksen.

Näillä sanoilla, hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Ystävyys ei kysy kansallisuutta

Tämän viikon blogipostauksesta vastaavat Lotta ja Emma.
Perjantaina Emman kaveri Lissa, joka on tullut Tampereelle AFS:n kautta Saksasta, tuli käymään Savonlinnassa. Tytöt olivat tutustuneet AFS:n tapaamisessa Tampereella ja nyt oli aika esitellä Lissalle Savonlinnaa. Perjantai-ilta kului elokuvien ja tortillojen parissa ja lauantaina päätimme lähteä porukalla Savonlinnan vanhan kaupungin jouluavajaisiin. Kävimme kierroksella Olavinlinnassa sekä maakuntamuseossa, jossa oli jouluaiheinen näyttely. Pienen tankkauksen jälkeen jatkoimme kävellen keskustaan. Vaihtareita nauratti se, kun aurinko alkoi laskea jo kahdelta. "Jos solmit kengännauhat heti auringonnousun jälkeen, niin nostaessasi katseen huomaat, että onkin jo pimeää!" Kävelyreittimme rantatietä ja satamaa pitkin osoittautui oikeaksi valinnaksi, sillä maisemat olivat todella kauniit, ja saimme otettua paljon hienoja kuvia. Niitä löytyy tämän postauksen loppupuolelta.

Me and the other italian exchange in Savonlinna, Andrei, were hosted during Syysloma in Tampere, at Lissa's place. She was so nice, and showed us a lot of her city, so we decided to return the favour and show her "our" city. That was quite ironic for me, since, before yesterday, I actually had never seen Olavinlinna or the museum, which were the main attractions of our "sightseeing". The castle was wonderful, and we also experienced a typical Finnish dance, extremely suggestive since our "trainers" were dressed in Middle age's dresses, which made everything even more funny!
In occasion of Lissa's visit the weather finally gave us a break, so we could enjoy few moments of  sunshine, something that I hadn't seen for almost two months, which made our town seem a little nicer.

Kun olimme päässeet keskustaan asti, Lissa sanoi jotain, jota olemme Emmankin kanssa miettineet viime aikoina: "It's so wonderful that I can just walk here in a stranger city with a Finn, a Mexican and two Italians and know people from all over the world!". Suomeksi siis Lissan mielestä oli mahtavaa, että hän voi kävellä tuntemattomassa kaupungissa suomalaisen, meksikolaisen ja kahden italialaisen kanssa ja tuntea ihmisiä eri puolilta maailmaa. Eikä se edes tunnu yhtään oudolta. Ehkä se on yksi vaihtovuoden parhaista puolista.
 
Itsekin olen päässyt kokemaan kansainvälisyyttä, vaikka en vaihto-oppilaana olekaan ollut. Yksi parhaista ystävistäni on intialainen ja toinen asuu Japanissa. Viikon päästä tapaan saksalaisen ystäväni, kun matkustamme kuoron kanssa Detmoldiin. Tänä vuonna olen myös saanut kavereita Italiasta, Meksikosta sekä Unkarista. Kun kaveripiiriin kuuluu noin paljon eri kulttuureista tulevia ihmisiä, se saa väkisinkin katsomaan ja ajattelemaan asioita eri kantilta sekä kyseenalaistamaan omia tapojaan ja tottumuksiaan. Samalla oppii paljon siitä, miten eri puolilla maailmaa eletään ja ehkä myös osaa arvostaa Suomea eri tavalla. 

As Lotta said is extremely fascinating, and also a little bit odd if you think about it, how people from so different countries, with different stories and cultures can put aside their religion and political thoughts and become friends. And the most interesting thing about the people I met, is that they really want to know you. For example I and Lissa have met just for seven days in total, and she knows so many things about me, far more than some people I have known for years! I think that experiencing different cultures makes this to people: they start questioning all they see and know, without taking anything for granted, in consequence, even the most stupid thing becomes interesting.

Kerkesimmepä vielä kaiken aktiviteetin ohella järjestämään yhdet syntymäpäiväjuhlatkin, nimittäin sunnuntaina meille tuli vieraita juhlimaan Sallan ja Luukaksen syntymäpäiviä. Oli mukavaa nähdä, miten muutkin sukulaiset ovat jo alkaneet pitää Emmaa perheenjäsenenä, eivätkä vain vieraana. He pääsevät varmasti tutustumaan toisiinsa paremmin, kunhan Emma oppii sujuvammin suomea tai muut rohkenevat puhumaan enemmän englantia.

Arkea ja isänpäiväkakkua!

En enää pidä kirjaa siitä, milloin Emma tuli meille, enkä siitä, miten kauan hän on ollut meillä. Olen vain tyytyväinen, että uskalsimme lähteä tähän juttuun mukaan. Yksi parhaista asioista perheen laajenemisessa on ollut se, että ajatusten ja mielipiteiden vaihto on entistäkin vilkkaampaa. Viime päivinä keskustelun aiheena on ollut muun muassa se, miten ihmeessä Donaldista tuli USA:n presidentti. Siinä sitä riiittääkin vähäksi aikaa ihmettelemistä...Maailma voi toden totta olla täynnä epätodennököisyyksien tulemista todennäköiseksi.

Kuluneen viikon aikana olen ylipäätään miettinyt sitä, miten epävarmassa ja raadollisessakin maailmassa nykynuoret elävät ja joutuvat kasvamaan aikuisiksi. Opintojeni tiimoilta kävin nimittäin tutustumassa paikalliseen nuorisotyötä tekevään tahoon ja käynti oli melkoisen avartava. Se, mikä veti mielen hieman apeaksi oli paikan työntekijän arvio siitä, että joka viides suomalainen nuori syrjäytyy. Syrjäytyminen tarkoittaa totaalista tippumista normaalielämän ulkopuolelle. Se on sitä, että nuori ei opiskele, ei käy töissä, ei harrasta ja hänen mielenkiintonsa ympäröivään elämään on kutakuinkin nolla. 

Välillä on hyvä ottaa rennosti!

Mitään viisasten kiveä, en kykene tuohonkaan ongelmaan löytämään. Tulee vaan mieleen, että meillä aikuisilla olisi jonkun verran ehkä oppimista tuosta läsnäolosta nuoren arjessa. Se ei ole niitä "hailaittien" ja elämysten järjestämistä elämyksen perään, vaan ihan tavallista huolenpitoa, välittämistä ja arkista yhdessäoloa.

Myös tässä vaihtariprojektissa olen huomannut tuon arjen läsnäolon ja yhteisen touhuamisen merkityksen. Ne hitsaavat porukan yhteen ja lisäävät ymmärrystä toinen toista kohtaan. Se synnyttää tunteen yhteenkuuluvuudesta ja luo turvalliset puitteet toimia arjen välillä stressaavissakin tilanteissa. Tärkeintä ei siis todellakaan ole se, että yritämme järjestää Emmalle toinen toistaan mieleenpainuvampia kohokohtia.

No mitä meillä sitten on touhuttu koulunkäynnin ja työnteon ohella? Tytöt muun muassa tekevät usein ruokaa yhdessä ja pitävät huolen siitä, että kahvipöydässä on välillä herkkua. Katsomme lisäksi elokuvia eri kokoonpanoilla. Viikonloppuna ohjelmassa oli isänpäivälahjan hankintaa ja kakun tekoa. Ja ihan vain sitä joutenoloa.

Tuon rauhallisen yhdessäolon anteja olen viime aikoina saanut seurata suurella tyytyväisyydellä. Viimeisen parin viikon aikana nimittäin perheen nuorin, eli Luukas, on vihdoin avannut sanaisen arkkunsa ja alkanut niin sanotusti heittää läppää Emman kanssa. Hetken aikaa jo ehdin pelätä, että poika puhuu uuden perheenjäsenen kanssa vasta sitten, kun  voi tehdä sen suomen kielellä.

Eli hitaasti hyvä tulee - ainakin jos kyse ei ole sadan metrin juoksukisasta. Näillä ajatuksilla kohti uutta viikkoa!

Talven riemua!

Tämä blogipostaus tulee olemaan melko kuvallinen. Sillä - talvi tuli vihdoin kunnolla tänne Itä-Suomeenkin ja siitä riemusta riitti kuvattavaa. Lauantaina kävimme pitkällä kävelyllä raikkaassa pakkassäässä ja tänään sunnuntaina oli jo suorastaan pakko kaivaa esille pulkat ja rattikelkka. So much fun!

Talven tulon seuraamisen lisäksi olen riemuissani seurannut Emman suomen kielen taitojen kehittymistä. Tuntuu suorastaan uskomattomalta, että hän on ollut täällä vasta vajaa kolme kuukautta, mutta ymmärtää lähes kaiken tavalliseen arkeen liittyvän puheen. Ja mikä parasta, puhe taittuu mukavasti savon murteeseen.

Mitä opiskeluun tulee, on kaikilla neljällä perheen lapsella takana työntäyteinen viikko ja tulossa on toinen samanmoinen. Lotalla on koeviikko, Emma vääntää esseitä, Luukaksella on kokeita ja samoin Sallalla. Jopa minulla on tulevalla viikolla tentti. Joten, viikonloppuna on laitettu maapallon osia kohdalleen, ratkaistu yhtälöitä, kummasteltu keskiaikaa ja puhuttu kielillä :) ja pohdittu mielen saloja.

Näissä tunnelmissa: oikein ihanaa viikkoa kaikille! Nauttikaa talvesta, se on vain kerran vuodessa.