sunnuntai 20. elokuuta 2017

Heippa hei!


Kiitos, kun kuljit kanssamme Emman vaihto-oppilasvuoden. Jos sinua kiinnostaa seurata, mitä perheellemme (johon Emmakin aina tulee kuulumaan) kuuluu, lähde mukanani Starboxiin, jossa pidän blogia nimeltä Hittejä ja huteja. Uuden blogin nimen olen näistä omista isäntäperhe-kirjoituksista napannut. Luvassa on pohdintaa perhe-elämän kiemuroista ja ihmissuhteista, muun muassa. Tuttuun tapaan kirjoittelen välillä, mitä Emmalle kuuluu. Tällä hetkellä meillä on vieraana kiinalainen Lucy (oikeaa nimeä en edes yritä kirjoittaa), joka on tutustumassa Savonlinnan Taidelukioon ja samalla suomalaiseen perhe-elämään. Joten tästäkin kokemuksesta on luvassa postausta uudessa blogissani.

Kaikkea hyvää sinulle!
 

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Hyvästejä ja ikävää



Niin se vain on. Vaihto-oppilasprojektimme on tullut tiensä päähän. Tai oikeastaan Emman vaihtovuosi loppui, mutta projekti jatkuu. Kuten olen usein todennut, ainakin meidän kohdalla syntyi varmasti elinikäinen suhde. Emma on aina tervetullu meille ja hän voi milloin tahansa tulla meille lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi -ei kylään, vaan toiseen kotiinsa.

Emma lähti Savonlinnasta viime maanantaina ja Suomesta tiistaiaamuna. Laittelen tähän kuvia viimeisiltä päiviltä ja kuten näkyy, hymyt muuttuvat sitä hyytyneemmiksi, mitä lähempänä lentokenttää ne on otettu. Lauantaina kävimme risteilyllä, joka kesti 2,5 tuntia. Sää oli mahtava ja näkyvyys hyvä, mutta yrityksistä huolimatta emme bonganneet saimaannorppaa... Ja vaikka ilta oli pitkällä palatessamme, päätimme tehdä muurinpohjalettuja ulkotulella. Niitä maistellessa päivä sitten vaihtuikin jo toiseen. Mutta kivaa oli.







Viimeisenä yönä minä, Lotta ja Emma valvoimme aamuyölle parvekkeella. Pohdimme kulunutta vuotta - miten nopeasti se on ohi ja miten paljon siihen mahtuikaan kaikkea. Emma kertoi, että tulee ikävöimään ehkä eniten sitä, että meillä hänellä oli lupa olla omassa rauhassaan. Italiassa kun omiin oloihin vetäytymistä ei katsota "hyvällä". Sosiaalinen on oltava, halusi tai ei. Emmaa selvästi hieman jännitti kotiin palaaminen.

Sunnuntaina 18.6. vietimme Empun läksiäisiä. Vieraat toivat asiaankuuluvia lahjuksia, joissa aika monessa toistui Muumi :) Maanantai alkoikin sitten jo hieman haikeimmissa tunnelmissa. Vaikka kovasti yritimme, ei hymy ulottunut kenelläkään silmiin saakka. Emman viimeiseksi paikallisruokakokemukseksi oli Harri käynyt hakemassa lörtsytehtaalta lämpimät lörtsyt syötäviksi. Matka lentokentälle sujui hiljaisissa tunnelmissa...














Nyt kun Emman lähdöstä on viitisen päivää, tuntuu siltä, että jotain puuttuu kokonaisuudesta. Huomaan ajattelevani päivittäin, milloin Emma tulee huoneestaan tai milloin näen hänet kävelevän pihapolkua pitkin. Sitten tajuan, ettei hän ainakaan vähään aikaan kömmi kanssani lauantaiaamun myöhäisaamiaiselle. Samoin mielessäni on usein jo lentäväksi lauseeksi tullut: Älä vorri äiti!


lauantai 17. kesäkuuta 2017

Lomailua...



Emman vaihtovuosi on paria päivää vaille loppu. Tässä kesäkuun alussa olemmekin yrittäneet suorastaan ahnehtia vielä kokemuksia, jotka voi laittaa muistojen kultaiseen arkkuun. Vaikka ainahan se aika loppuu kesken. Tämä on yksi oiva muistutus siitä, että elämää ei kannata tuhlata joutavuuksiin. Pitää elää hetkessä kirjaimellisesti. Tähän postaukseen laittelen lähinnä kuvia viimeisen kahden viikon ajalta. Kävimme muun muassa Tampereella ja kesämökkeilemässä Keski-Suomessa. Samoin teimme päiväretken Kolille, jonka maisemat häikäisivät jopa tähän suomalaiseen maisemaan tottuneen silmiä. Tänään aiomme vielä tehdä sisävesiristeilyn Saimaalla, jollakin kaupunkimme omista höyrylaivoista. Sää ainakin näyttää suosiolliselta. Vihdoin on kesä!





 





























Kuvia tuli kyllä melkoisesti...Mutta kuva kertookin usein enemmän kuin tuhat sanaa. Kirjoitan myöhemmin tarkemmin vielä vaihtovuoden herättämistä ajatuksista. On annettava ehkä aikaa sille, että kokemus saa muhia päässä ja sydämessä. Eilen Emman kanssa juttelimme siitä, miten jokainen tietää, että lähtöpäivä on maanantai. Silti se tuntuu olevan jossakin kaukana. Koska, jos lähtemistä ajattelee, se tuntuu niin ikävältä. On helpompi ajatella sen olevan vain joku arkinen asia muiden arkisten asioiden joukossa...

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Tärkeitä vieraita ja juhlahumua


Viime viikonloppu oli täynnä juhlia. Salla lopetti urakkansa peruskoulussa ja serkku-Annika puolestaan painoi päähänsä valkolakin. Juhlaksi kutsuisin myös sitä, että Emman vanhemmat vierailivat Savonlinnassa ja vietimme aikaa yhdessä parinakin iltana. Samalla konkretisoitui se, mikä tässä vaihto-oppilasprojektissa on ollut parasta. Se on uusien ihmissuhteiden syntyminen ja uuteen kulttuuriin tutustuminen. On myös ollut avartavaa oivaltaa, että ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia kulttuurista riippumatta. Kun italialainen ja suomalainen äiti-ihminen kohtaavat, ei tarvita välttämättä sanoja eikä yhteistä kieltä toinen toisensa ymmärtämiseen.



Tuntuu suorastaan ihmeelliseltä, että Emman vanhemmat ja Alicia-sisko solahtivat kotiimme samalla tavalla kuin Emmakin: mutkattomasti. He istuivat ruokapöydässä aivan kuin olisivat istuneet siinä lukemattomia kertoja aikaisemminkin. Yhtä luonnollista oli se, että Luca-isä ja Harri katsoivat yhdessä alakerrassa Juventuksen finaalipeliä ja ottivat kohtuullisen äänekkäästi kantaa pelin vaiheisiin. Valitettavasti Juventus hävisi pelin...


Tällä hetkellä tämän blogin päivitysten kirjoittamien tuntuu jo katkeran suloiselta. Katselen  mennyttä ihmetellen ja haikeudella. Yhteiset muistot nousevat jo nyt pieninä helminä mielen sopukoista. En olisi ikinä voinut kuvitella, että aika menee näin nopeasti. Ja jos jossakin vaiheessa olen kokenut väsymystä tätä porukkaa pyörittäessä, toivon nyt, että tämä ei loppuisi. Ei ihan vielä.

Maanantaina posti toi kirjeeen AFS:lta. Siinä oli kuvia vaihto-oppilaista, jotka toivovat saavansa Suomesta isäntäperheen. Osa haluaa vaihtoon kesän ajaksi ja osa koko vuodeksi. Tällä hetkellä en voi kuitenkaan kuvitella ottavani perheeseeni vaihto-oppilasta - en edes kesäksi. Tämä ei johdu siitä, että kokemus olisi ollut jotenkin huono. Ei todellakaan. Emmasta on kuitenkin tullut osa meidän perhettä. Uuden ihmisen tulo perheeseen on vaatinut sopeutumista. Mutta yhtä lailla sopeutumista vaatii se, että se perheenjäsen lähtee pois. Tätä asiaa jotunemme jossakin määrin prosessoimaan tulevina viikkoina. 

Meillä on Emman kanssa muotoutunut vuoden aikana muutama oma juttu. Yksi niistä on myöhäiset salilla käynnit - yökyöpeleitä kun molemmat olemme. Eilen kotiin päin salilta ajaessa mietin sitä, että kun hiljaisuus ihmisen kanssa tuntuu luontevalta, on se ihminen sinulle jo todella tuttu. Minun ja Emman ei ole tarvinnut täyttää hiljaisuutta turhalla puheella enää pitkään aikaan :)








perjantai 26. toukokuuta 2017

Toukokuun lopun tohinoita

Tämä toukokuun loppu on ollut melkoista tohinaa elämän monella osa-alueella. Itsellä on tentit painaneet päälle ja vähän työtkin. Siinä sivussa olen tätä katrasta luotsannut niin opintojen suunnittelussa, kokeisiin luvussa kuin harrastuksiin kuljetuksissa. Mutta nyt näin perjantai-iltapäivän kahvitauolla teen pienen katsauksen menneeseen viikkoon. Viime viikkolla yksi kevään etapeista oli Luukaksen kevätjuhla, jota vietettiin poikkeuksellisesti ulkoaktiviteettien parissa. Tykkäsin kovasti. Myös Emma ja Lotta olivat innolla mukana kiertämässä erilaisia puuharasteja.




Tänään perjantaina Sallalla on Savonlinnasalissa tanssiesitys nimeltä Pessi ja Illusia. Kyseessä on mukaelma Ahti Sonnisen klassikkobaletista. Kävin kurkkaamassa keskiviikon treenejä ja hämmästyin, miten upean esityksen musiikki- ja tanssiopiston tanssijat, Savonlinnan orkesteri ja Savonlinnan Fotokerho olivat yhdessä koostaneen. Salla tanssii tanssisadussa Ristilukin roolin. Emman kanssa aamulla juteltiin, että meitä taitaa jännittää enemmän kuin Sallaa. Mutta parempi niin :)

Tuohon keskiviikon kenraaliin liittyy hauska episodi, kun olin hakemassa Sallaa vuosimallin -66 Fordilla pois. Auto nimittäin sanoi sopimuksen lähes kokonaan irti, ja matkaa tehtiin noin 40 minuuttia Savonlinnasalilta kotiin vauhdilla 20 km/h. Anteeksipyyntö näin julkisesti kaikille niille, joiden matkaa hidasti hippilasein varustettu Fordi-kuski ristilukilta näyttävän matkustajan kera :)


Emmasta puheen ollen. Hieman kolahti korviin, kun neitokainen totesi, että viikonloppuna on alettava pakkaamaan talvivaatteita yms. Nyt jo? Mihin hitokseen se aika meni? Pakkaaminen on ajankohtaista, koska Emman vanhemmat tulevat piipahtamaan kesäkuun alussa Savonlinnassa ja he vievät mennessään jo osan tyttärensä tavaroista. Joita kyllä onkin ihan kiitettävästi siunaantunut matkan varrella...

Emma oli viime viikonloppuna myös Hyvinkäällä AFS:n lähtöleirillä. Sekin konkretisoi sitä, miten lähellä lähdön hetkeä ollaan. Mutta, sitä ennen me aiomme ottaa irti kaiken mahdollisen tästä ajasta. Toivottavasti arska jaksaa paistaa, jotta voimme aloittaa grillailukauden nyt alkavana viikonloppuna. Samoin tarkoitus olisi vielä ehtiä mökkeilemään ja tekemään monta kivaa asiaa yhdessä. Eli päivä kerrallaan kohti vaihtovuoden loppua. 

Pärjäilkää!


Ps. Näytös oli upea. Harmittaa, että väkeä ei ollut tupa täysi. Tänään lauantaina show jatkuu Savonlinnasalissa, jossa musiikki- ja tanssiopiston eri ryhmät pääsevät lavalle esittelemään taitojaan.




 

tiistai 16. toukokuuta 2017

Äiti


Äitienpäivä meni jo, mutta muutama sananen kuitenkin tuosta sanasta. Muistan melko hyvin, miltä tuntui ensimmäistä kertaa ajatella itseään äitinä. Muistan maistelleeni sanaa sisäisesti ja totesin sanan olevan hieman outo ja ehkä vaativakin. Sanaan liittyi mielestäni jotain mystiikkaa ja ehkä myös odotuksia, enkä ollut varma, kykenisinkö niihin odotuksiin vastaamaan. Tässä vaiheessa harjoituksia voinkin todeta, että en ole pystynyt. Muistan myös, miltä tuntui, kun tuon sanan kuulin ensimmäisiä kertoja esikoisen suusta. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa ymmärsin, miten kaunis se sana on. No, myöhemmin on tullut selväksi, että tuo sana saa aika paljon uusia merkityksiä sen myötä, miten se sanotaan...

Se, miksi halusin pohtia äiti-sanaa, liittyy siihen, että myös Emma kutsuu minua äidiksi. Ja siihen, että kun kuulin hänen kutsuvan minua äidiksi ensimmäistä kertaa, koin oikeastaan jotain samaa tunnetilaa, kun kuullessani tuon sanan ihka ensimmäistä kertaa itseäni koskien. Muistan, kun vaihtovuoden alussa sanoin Emmalle, että  hän voi kutsua minua nimellä tai äidiksi - kumpi vain tuntuu mukavimmalta. Myönnän, että maailma ympärilläni pysähtyi hetkeksi, kun kuulin sanan äiti hänen suustaan ensimmäistä kertaa. Samalla tunsin, miten hartioilleni asettui suurempi vastuun taakka. Jostain kumman syystä - olen tästä melko varma - Erjana olisi ehkä ollut helpompaa olla. Silloin olisin ollut "vain" se aikuinen, jolla on vastuu siitä, että kaikki sujuu. Äitinä kaikki on paljon henkilökohtaisempaa ja vaativampaa. Ei riitä, että kaikki sujuu ulkoisesti hyvin. Äidillä on vastuu siitä, että kaikilla on hyvä olla myös sisäisesti. Äiti tuntee lastensa tunteet. Ja tähänkin voin jo sanoa, että en kyllä ole tässä uudessakaan äitiydessä täydellisesti onnistunut.

Emma lähtee kuukauden päästä pois. Tämä on melko hyvää harjoittelua siihen, että omat oikeatkin lapset lähtevät jonakin päivänä pois. Voin siis harjoitella sitä, miltä tuntuu, kun lapsellani on oma elämä, eikä hän välttämättä soita minulle joka päivä tai edes joka toinen päivä. Kun hän ei tarvitse minua enää. Mietin tässä myös sitä, että lapsen etuoikeus on olla onnellisen tietämätön niistä tunteista ja vastuusta, mitä sana äiti tuo mukanaan. Äidin tehtävä on olla tarvittaessa paikalla ja hänen on kyettävä astumaan sivuun silloin, kun sen aika on.

Tässä vaiheessa voin myös tunnustaa, että äitinä olen murehtinut hiljaisesti sitä, saako Emma kavereita, nukkuuko hän tarpeeksi, olenko riittävästi hänelle läsnä, olenko antanut hänelle tarpeeksi aikaa, ymmärränkö tarpeeksi, olenko kohdellut tasapuolisesti jne. Olen välillä ollut myös väsynyt äiti: harmaita hiuksia on tullut lisää ja päätä on särkenyt useammin. Olen myös menettänyt yöunia. Äitinä minun on pitänyt olla Emmalle tavallista kärsivällisempi: eihän kukaan äiti odota vastasyntyneeltä vauvaltakaan asioita, joihin hän ei ole vielä valmis.

Host-äidin roolia voi ottaa monella eri tavalla. Ei ole yhtään vähempiarvoista ottaa roolia vastuuaikuisena. Minulle tämä matka on ollut kuitenkin uuden äitiyden syntymistä nopeutetussa aikataulussa. Onneksi en tipahtanut rooliin keltanokkana. Toisaalta, jokainen lapsi on yksilö. Jokaisen lapsen tarpeet ovat hieman erilaisia ja jokainen lapsi nostaa äidissään esille uusia piirteitä: niitä hyviä ja huonoja.

Kaiken kaikkiaan: Emman äitinä oleminen on ollut mielenkiintoinen matka. Ja kuten kaikki lapset, myös Emma on antanut minulle oppimismahdollisuuksia koulussa, jota elämäksi kutsutaan.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Mihin tämä aika kuluu?


Taisin luvata viime postauksessa pienen haastiksen. Ensin haluan kertoa kuitenkin viime viikon Tukholman matkastamme. Matkalla oli koko perhe Sallaa lukuun ottamatta. Sallunkainen halusi jättää matkan väliin, koska hänellä on tulevana viikonloppuna Tampereella streetin SM-kisat, joita varten tanssia on treenattava tavallistakin enemmän. Lisäksi seurueeseemme kuului toinen siskoni perheensä kanssa. Matka oli mahtava kaikin puolin. Oikeastaan kyse oli  Emman 18-vuotisristeilystä, sillä neitokainen saavutti täysi-ikäisyyden 2.5. Myös siskoni vietti samana päivänä synttäreitä, mutta vuosikymmeniä on mittarissa pari enemmän... Matkan anti lyhyesti ilmaistuna oli seuraava: hyvää ruokaa, hyvää seuraa, mahtava sää (sopivan lämmintä ja aurinkoista) ja ihan hyvää risteilyohjelmaa laivalla. Tuukka ja Emma uskaltautuivat myös kokeilemaan karaokea. Tukholmassa kävimme vanhassakaupungissa. Kävimme tarkastamassa myös kuninkaanlinnan vartiosotilaiden valppauden tason. Emme kuitenkaan osallistuneet varsinaiselle linnakierrokselle. Sen sijaan piipahdimme kuninkaanlinnan kappelissa ja linnan alueella sijaitsevissa museoissa. Näyttelyt olivat yllättävän hienoja, ja ne vastasivat matkan kulttuurillisesta annista paremmin kuin hyvin.





Vaikka Tukholma on upea kaupunki, oli mukava kuulla, että  Emman mielestä Helsinki on parempi. Lotan ja Emman matka huipentui vielä lauantaiseen väriestejuoksuun Helsingissä. Kyseessä on leikkimielinen liikuntatapahtuma, jossa osallistujat kiertävät viiden kilometrin esteradan. Nimensä mukaisesti osallistujat saavat matkan aikana päälleen väriä...Ja kuten kuvista näkyy, myös tytöt saivat osansa tuosta väristä. Emman ja Lotan kanssa menoon mukaan oli saapunut Savonlinnasta Sofia, Liina, Hilla ja Ella.

Matkasta jäi siis taas mukavia muistoja itse kullekin muisteltavaksi. Mutta mennäänpä siihen haastikseen. Emma malttoi tuossa hetkeksi istahtaa piinapenkkiin, ja tällaista ajatuksen virtaa syntyi näin maanantai-illan hämyssä. Aiheena tietenkin vaihto-oppilasvuosi, joka alkaa kääntyä kohti loppuaan. 

Mikä fiilis?
- Ihan hyvä...

Mikä on ollut vaihto-oppilasvuodessa parasta?
-  En tiedä. En oikeesti tiedä. On outoa, että ei ole tullut mitään erityistä...(Emma tarkensi, että kaikki on ollut parasta, josta johtuen on vaikea nostaa esiin yhtä yksittäistä juttua). Mutta tykkään tosi paljon paikoista, ne on ihania. Hiljaisuus on niin ihanaa. Se on todella erilaista, mitä odotin. Olen tottunut tungokseen. Italiassa on noloa, jos oot kavereiden kanssa, etkä puhu. Täällä se on normaalia ja miusta ihanaa.

Mikä on ollut vaihto-oppilasvuodessa pahinta?
- Ehkä kieli, koska alussa se oli tosi iso muuri. Ei ollut alussa hyvä. Mutta nyt sekin on hyvin. Ruoka on tosi erilaista, mutta ei ole ollut pahaa, siihen tottuu. Tykkään kuitenkin enemmän italialaisesta ruuasta. Myöskää lumi keväällä ei ole hyvä, mutta ei sekään haittaa...

Mikä on yllättänyt?
-  En halua kuulostaa oudolta, mutta ihan kaikki. Kaikki on ollut ihan erilaista, mitä odotin. Alussa kaikki oli uuden löytämistä.

Mihin olet pettynyt?
-En mihinkään, koska minulla ei ollu paljon odotuksia. Tiesin, että kaikki on erilaista täällä. 

Miten vaihto-oppilaan kannattaa valmistautua vaihtovuoteen?
-  Siun pitää olla kiltti ja kohtelias. Siun pitää olla avoin uusille jutuille. Se on parasta, koska jos sie meet johonkin, siun pitää tehdä sitä, mitä ne tekevät ja kokea se. Sitten sie saat sanoa, että sie olet ollut siellä. Et voi olla koko ajan siun uusien ystävien kanssa, on tärkeää, että oot perheen kanssa. Se on suuri osa vuotta. Se on tärkeää.

Mitä neuvoja antaisit tuleville host-perheille?
- Miusta se on tärkeää, että perhe haluaa puhua vaihto-oppilaan kanssa. Vaihto-oppilasta voi pelottaa puhua perheen kanssa joistakin asioista. Joskus voi tapahtua, että jokin asia on vaihto-oppilaalle ärsyttävää, mutta perhe ei tiedä. Vaihto-oppilas tulee erilaisesta kulttuurista. Perheen pitää puhua tosi paljon vaihto-oppilaan kanssa. Miun mielestä on tärkeää, että perhe on alussa tiukka. Riippuu kyllä vaihto-oppilaasta. Jos perhe ei ole alussa tiukka, voi olla, että vaihto-oppilas tekee mitä haluaa. Alussa ei kannata kuitenkaan vaatia vaihto-oppilaalta liikaa, kun hänen pitää oppia kieli ja mennä kouluun. Mutta sekin riippuu siitä, kuka vaihto-oppilas on.

Näillä ajatuksilla, voikaa hyvin ja olkaa toisillenne kilttejä :)