Arkea ja isänpäiväkakkua!

En enää pidä kirjaa siitä, milloin Emma tuli meille, enkä siitä, miten kauan hän on ollut meillä. Olen vain tyytyväinen, että uskalsimme lähteä tähän juttuun mukaan. Yksi parhaista asioista perheen laajenemisessa on ollut se, että ajatusten ja mielipiteiden vaihto on entistäkin vilkkaampaa. Viime päivinä keskustelun aiheena on ollut muun muassa se, miten ihmeessä Donaldista tuli USA:n presidentti. Siinä sitä riiittääkin vähäksi aikaa ihmettelemistä...Maailma voi toden totta olla täynnä epätodennököisyyksien tulemista todennäköiseksi.

Kuluneen viikon aikana olen ylipäätään miettinyt sitä, miten epävarmassa ja raadollisessakin maailmassa nykynuoret elävät ja joutuvat kasvamaan aikuisiksi. Opintojeni tiimoilta kävin nimittäin tutustumassa paikalliseen nuorisotyötä tekevään tahoon ja käynti oli melkoisen avartava. Se, mikä veti mielen hieman apeaksi oli paikan työntekijän arvio siitä, että joka viides suomalainen nuori syrjäytyy. Syrjäytyminen tarkoittaa totaalista tippumista normaalielämän ulkopuolelle. Se on sitä, että nuori ei opiskele, ei käy töissä, ei harrasta ja hänen mielenkiintonsa ympäröivään elämään on kutakuinkin nolla. 

Välillä on hyvä ottaa rennosti!

Mitään viisasten kiveä, en kykene tuohonkaan ongelmaan löytämään. Tulee vaan mieleen, että meillä aikuisilla olisi jonkun verran ehkä oppimista tuosta läsnäolosta nuoren arjessa. Se ei ole niitä "hailaittien" ja elämysten järjestämistä elämyksen perään, vaan ihan tavallista huolenpitoa, välittämistä ja arkista yhdessäoloa.

Myös tässä vaihtariprojektissa olen huomannut tuon arjen läsnäolon ja yhteisen touhuamisen merkityksen. Ne hitsaavat porukan yhteen ja lisäävät ymmärrystä toinen toista kohtaan. Se synnyttää tunteen yhteenkuuluvuudesta ja luo turvalliset puitteet toimia arjen välillä stressaavissakin tilanteissa. Tärkeintä ei siis todellakaan ole se, että yritämme järjestää Emmalle toinen toistaan mieleenpainuvampia kohokohtia.

No mitä meillä sitten on touhuttu koulunkäynnin ja työnteon ohella? Tytöt muun muassa tekevät usein ruokaa yhdessä ja pitävät huolen siitä, että kahvipöydässä on välillä herkkua. Katsomme lisäksi elokuvia eri kokoonpanoilla. Viikonloppuna ohjelmassa oli isänpäivälahjan hankintaa ja kakun tekoa. Ja ihan vain sitä joutenoloa.

Tuon rauhallisen yhdessäolon anteja olen viime aikoina saanut seurata suurella tyytyväisyydellä. Viimeisen parin viikon aikana nimittäin perheen nuorin, eli Luukas, on vihdoin avannut sanaisen arkkunsa ja alkanut niin sanotusti heittää läppää Emman kanssa. Hetken aikaa jo ehdin pelätä, että poika puhuu uuden perheenjäsenen kanssa vasta sitten, kun  voi tehdä sen suomen kielellä.

Eli hitaasti hyvä tulee - ainakin jos kyse ei ole sadan metrin juoksukisasta. Näillä ajatuksilla kohti uutta viikkoa!