Lotan hyvä ystävä Liina on ollut nyt muutaman viikon koto-Suomessa vietettyään vaihto-oppilasvuotta Japanissa. Neitokainen piipahti hiihtolomaviikolla kylässä, ja sain tilaisuuden vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia vuodesta. Keskustelun lomassa huomasin tekeväni samalla melkoista itsereflektiota koskien omaa Emmaamme. Kaiken arkisen hulinan keskellä nimittäin aika usein unohtuu se, että vaihto-oppilas on yleensä teini-ikäinen nuori, joka on kaukana kotoa. Hän tarvitsee arjessa tukea ja kannustusta ehkä enemmän kuin ne oman perheen lapset. Olenko minä osannut ja olemmeko me perheenä osanneet olla riittävän kannustavia omalle uudelle perheenjäsenellemme? Olenko huomioinut hänet omana erityislaatuisena persoonanaan? Samalla mieleeni hiipii jo pienoinen eroahdistus, sillä Emmalla on enemmän vaihto-oppilasvuotta takana kuin edessä. Itse olen nimittäin melkoinen tunteellinen siili, mitä ihmissuhteisiin tulee. Toisin sanoen piikkejä voi ympärille aika ajoin sadella, mutta sisällä asuu höpsö romantikko.
Mutta tuohon riittämättömyyden tunteeseen palatakseni, on se varmasi tuttu tunne monelle äidille. Yksikin lapsi voi saada sen aikaan, mutta yritäpä elää säällisesti neljän teini-ikäisen lapsen, yhden keski-ikäisen miehen ja yhden terrieriluonteen omaavan koiran kanssa. Juu-u, siinä riittää välillä haastetta muussakin kuin tasapuolisen huomion jakamisessa...
Näitä ajatuksia päätin tuoda esille siitäkin syystä, että uskon monen host-vanhemman pyörittelevän vastaavia mietteitä päässään jossakin vaiheessa. Mielestäni tämä itsereflektio on enemmän kuin hyvästä. Jos sellaista ei missään vaiheessa harjoita, voi jäädä monta tärkeää asiaa oppimatta ja oivaltamatta. Se, miten kukin tykönään tuon tyyppiseen reflektioon sitten reagoi, riippuu persoonasta. Itse olen enemmän sellainen suoraan puhuja. Toisin sanoen kysyn suoraan, jos jokin asia jää itsetutkiskelun jäljiltä vaivaamaan. Onneksi Emma taitaa olla jo tottunut näihin odottamattomiikin tilanteisiin sijoittuviin kysymyksiini...
Mitä hiihtolomaviikkoon tulee, on se loppu. Viikon aikana Lotta, Emma ja Harri kävivät laskettelemassa Ruunarinteillä. Kuntoilimme yhdessä myös Gym42:lla. Loppuviikosta vierailimme Jyväskylässä kummipoikamme Paavon ja tyttöystävänsä Annin luona. Huomenna alkaa kuitenkin jälleen arkinen aherrus. Onneksi näytää siltä, että nuoriso-osasto odottaa koulunpenkille pääsyä. Peruskoulun keväällä lopettava Salla täytti muuten tänään yhteishakukaavakkeen netissä. Neitokainen laittoi ykkösvaihtoehdokseen Savonlinnan Taidelukion. Lotan ja Emman kokemukset taikkarista ovat sen verran hyviä, että toivon Sallankin sinne päätyvän.
Tähän loppuun pieni "kevennys". Emma oppi tänään jälleen yhden mielenkiintoisen suomalaisen sanan. Sana oli taskupuhelu. Eikä siitä sitten sen enempää :)
Mahtavaa maaliskuun alkua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti