Jouluherkkujen sulattelua...

Viimeisen viikon ajan tässä perheessä on syöty ihan liikaa ja varsinkin herkkuja. Tällä hetkellä piparit ja joulutortut suorastaan tursuavat korvista. Ja suklaan syönti on riistäytynyt täysin käsistä. Olen myös joutunut myöntämään sen, että kymmenen kilon kinkku todellakin riittää isommallekin porukalle. Epäilin nimittäin asiaa Harrille, joka kantoi kyseisen elintarvikkeen joulun alla kotimme jääkaappiin. Nyt tapaninpäivän iltana kinkusta on edelleen vähintään kolmannes jäljellä.

Emman mielestä suomalainen jouluruoka oli todella hyvää. Erityisesti hän piti erilaisista kaloista ja varsinkin sillistä. Tämä on asia, joka jaksaa ihmetyttää perheemme muita nuoria, joille silli ei todellakaan maistu. Täysin uusi ruokalaji joulupöydässämme oli kanakeitto, jossa oli Emman ja Lotan tekemiä pasta-parmesaani nyyttejä. Italialainen ruokavahvistus näytti maistuvan kaikille :=).

Mitä muuta sitten jouluumme mahtui kuin runsaasti syömistä? Kohokohta oli eittämättä jouluaatto ja erityisesti kaikki ne ihmiset, jotka saapuivat kotiimme juhlistamaan omasta mielestäni vuoden parasta juhlaa. Todella hienoa oli se, että mummo koki vointinsa niin hyväksi, että päätti tulla myös paikalle, vaikka oli alkuun ajatellut viettää joulun kotonaan. Odotettu vieras oli myös joulupukki, joka jaksoi flunssasta huolimatta piipahtaa tervehtimässä meitä. Itse maltoin mennä nukkumaan vasta kolmen tienoilla aamuyöstä, eikä muillakaan ollut kiirettä kotiin.

Ensimmäinen joulupäivä meni kaikilla levätessä ja elokuvia katsellessa. Ja pitkälti samoissa merkeissä on tämä tapaninpäiväkin vierähtänyt iltaan. Vaikka tuo syöminen ja löhöily onkin välillä mukavaa, ei sitä kuitenkaan jaksa montaa päivää peräkkäin tehdä. Jostain kumman syystä mieli ja keho alkavat vetämään jo kuntoilun pariin. Luultavasti myöhemmin tänä iltana  osa porukasta suuntaakin kulkunsa kuntosalille hikoilemaan. (Niinkuin sitten tapahtuikin, ja postauksen viimeiset rivit on kirjoitettu jo tiistain puolella...)

Näin joulun mentyä jo enemmän tai vähemmän ohi ja vuoden kääntyessä kohti loppuaan, alkavat ajatukset suuntautua kohti uutta vuotta. Samalla sitä ihmettelee, miten nopeasti aika kuluu. Mielessä käy myös välillä ikävä ajatus siitä, että Emma ei ole täällä ensi jouluna. Tai mistä sitä tietää :).

Ja tämän iltayön kevennys tulee Emmalta, joka oli minun ja Sallan kuntoillessa käynyt raapustamassa oman päivityksensä seuraavasti:
Moi Äiti... Mie haluaisin sano että siun blogiposti on hieno, mutta en ymmärrä mitän! hihihi 
-Emma

Näillä fiiliksillä, oikein mahtavaa viikkoa kaikille!