Kaikki on helppoa kun sen osaa. Esimerkiksi suomen kieli. Jos minun pitäisi laittaa maailman kieliä vaikeusjärjestykseen, en sijoittaisi suomen kieltä välttämättä top teniin. Emman myötä olen kuitenkin alkanut ymmärtää (toivottavasti on taivutus kohdallaan...), että tässäkin kielessä on omat hankaluutensa. Yksi kielemme ominaispiirre on se, että vokaaleja ja konsonantteja on sekä lyhyitä että pitkiä. Tämä piirre aiheuttaa ulkomaalaisille suomen kielen opiskelijoille harmaita hiuksia sekä toisaalta synnyttää myös tahtomattakin hauskoja tilanteita. Ajatellaanpa vaikka lausetta "Käteni puutuu". Miten helposti se luiskahtaakin ulkomaalaiselta muotoon "Käteni puuttuu". Sanomattakin on selvää, että yksi ylimääräinen t-kirjain muuttaa lauseen merkitystä melkoisesti. Samoin kielessämme on paljon sanoja, joilla on sama kirjoitusasu mutta eri merkitys. Sanat kuusi ja tee esimerkiksi. Puhumattkaan sanoista, joille olemme antaneet virallisten merkitysten lisäksi joitakin muita merkityksiä. Nuorison sanomana lause "Täällä on tosi siistiä", ei siten aina tarkoita sitä, että paikka on siivottu kerrankin kunnolla. Lisäksi meillä on nämä murteet. Ja sen ohella, että opettelet kielen ja murteen, olisi vielä opittava kullekin murrealueelle tyypillinen vuorovaikutustapa. Kuten vaikkapa se, että "Kun savolainen puhuu niin vastuu siirtyy kuulijalle".
Tähän yhteyteen on pakko linkitää Sara Forsbergin kielivideo Learn finnish with Sara. Kannattaa katsoa muistin virkistämiseksi ja myös mielen piristämiseksi. Video on oiva lyhytkurssi suomen kielen saloihin. Emman kanssa pohdimme taannoin suomen kieltä myös noiden kohteliaisuutta ilmaisevien sanojen suhteen. Muun muassa englanniksi lause "Would you like to have some water?" taipuu ainakin täällä savossa muotoon "Otatko vettä?". Tai pahimmillaan lause on kysyvä katse ruokapöydässä olevaa vesikannua kohti. Emma totesi tykkäävänsä enemmän suomalaisesta suorasta puhetyylistä...
Emman kohdalla voin vain nostaa hattua hänen motivaatiolleen oppia meidän kieltämme. Tänään neitokainen yllätti minut etsimällä kirjahyllystämme suomenkielistä kirjaa luettavaksi. Pienen harkinnan jälkeen valinta kohdistui Harry Potterin sijaan Peppi Pitkätossuun.
Joka tapauksessa uuden kielen opetteleminen vie ihmisen aina jossakin määrin oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Se tarkoittaa nimittäin sitä, että on uskallettava puhua virheistä piittaamatta. On osattava myös nauraa noille virheille. Uskallanpa väittää, että uutta kulttuuria ja kieltä opiskelevalla on oltava ainakin hitunen Peppi Pitkästossun uteliaisuutta ja rohkeutta. Että siinäkin mielessä Emman kirjavalinta meni aikalailla nappiin!
Peppimäistä viikkoa kaikille!
Viime aikoina tässä perheessä nuoriso-osasto on miettinyt omia tulevia opiskelupaikkakuvioitaan sekä niihin liittyen mahdollisia uranäkymiä. Välillä ilmassa on leijunut kysymys siitä, kannattaako opiskelu ylipäätään. Kysymyksen ymmärtää, kun lukee uutisia irtisanomisista ja yt-neuvotteluista. Myös tämän vuoden alussa voimaantullut laki, joka velvoitttaa työttömän ottamaan vastaan mitä tahansa kokoaikatyötä, vaikka koulutus oliskin ihan toiselle alalle, pistää miettimään koulutuksen mielekkyyttä.
Meille suomalaisille on kautta aikojen iskostettu päähän mantraa koulutuksen tärkeydestä. Kun opiskelet ahkerasti, menestyt elämässäsi ja pääset tekemään työtä, joka vastaa vahvuuksiasi ja toiveitasi. Vaikka opiskelu edelleen on se väylä toiveiden mukaiseen työuraan, ei se enää sitä satavarmasti kuitenkaan takaa. Mitä oikein näille nuorille sitten pitäisi neuvoa? Olisiko heitä ohjattava tekemään opiskeluvalinnat pelkästään sen mukaan, miltä alalta löytyy tulevaisuudessa töitä? Pitäisikö heitä pyytää unohtamaan ehkä omat luontaiset vahvuudet ja haaveet unelmatyöstä, jossa työllistyminen ei ole niin varmaa? Mitä, jos valinta on sittenkin väärä, sillä yhteiskunta ja sen rakenteet muuttuvat yhä nopeammissa sykleissä.
Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Tuntuu kummalliselta elää aikakautta, jossa koulutus ja työ ei saa sitä arvoa, joka niille kuuluu. Missä vaiheessa on unohdettu se, että kaikki työ on arvokasta ja kaikki koulutus on arvokasta. Työn arvostukseen kuuluu olennaisesti se, että siitä saatavalla palkalla ihminen tulee toimeen ja voi toteuttaa jopa joitakin itselle tärkeitä asioita. Koulutuksen arvo on ainakin osaltaan sitä, että yksilö voi opiskelun kautta vastata sielunsa kaipuuseen oppia uutta ja haastaa itseään sekä saavuttaa uran, joka tyydyttää hänen henkilökohtaisia odotuksiaan. Koulutusta ja työntekoa arvostava yhteiskunta voi varmasti hyvin. Sellaisessa yhteiskunnassa tuskin tarvisee myöskään käyttää mitään pakkoja.
Kannattaako siis koulutus? Vai pitäisikö mahdollismman monen siirtyä mahdollisimman nopeasti peruskoulun jälkeen tekemään niitä tekemättömiä töitä, joihin ei vaadita vuosien opiskelua ja joihin voi siirtyä kuka tahansa miltä tahansa toiselta alalta?
Itse uskon, että koulutus kannattaa aina, kun sen välityksellä saavutetaan yksilön ja/tai yhteistä hyvinvointia. Uskon myös, että valitsemalla itselleen sopivimman koulutusväylän, nuori löytää paikkansa työmarkkinoilta. Toivon kuitenkin, että tuo paikka on sellainen, jota täyttäessään nuori kokee olevansa arvokas ihminen ja yhteiskunnan silmissä tärkeä osa kokonaisuutta. Siitä 100-vuotias Suomikin olisi ylpeä!
