Suomen kieli taipuu moneen
Kaikki on helppoa kun sen osaa. Esimerkiksi suomen kieli. Jos minun pitäisi laittaa maailman kieliä vaikeusjärjestykseen, en sijoittaisi suomen kieltä välttämättä top teniin. Emman myötä olen kuitenkin alkanut ymmärtää (toivottavasti on taivutus kohdallaan...), että tässäkin kielessä on omat hankaluutensa. Yksi kielemme ominaispiirre on se, että vokaaleja ja konsonantteja on sekä lyhyitä että pitkiä. Tämä piirre aiheuttaa ulkomaalaisille suomen kielen opiskelijoille harmaita hiuksia sekä toisaalta synnyttää myös tahtomattakin hauskoja tilanteita. Ajatellaanpa vaikka lausetta "Käteni puutuu". Miten helposti se luiskahtaakin ulkomaalaiselta muotoon "Käteni puuttuu". Sanomattakin on selvää, että yksi ylimääräinen t-kirjain muuttaa lauseen merkitystä melkoisesti. Samoin kielessämme on paljon sanoja, joilla on sama kirjoitusasu mutta eri merkitys. Sanat kuusi ja tee esimerkiksi. Puhumattkaan sanoista, joille olemme antaneet virallisten merkitysten lisäksi joitakin muita merkityksiä. Nuorison sanomana lause "Täällä on tosi siistiä", ei siten aina tarkoita sitä, että paikka on siivottu kerrankin kunnolla. Lisäksi meillä on nämä murteet. Ja sen ohella, että opettelet kielen ja murteen, olisi vielä opittava kullekin murrealueelle tyypillinen vuorovaikutustapa. Kuten vaikkapa se, että "Kun savolainen puhuu niin vastuu siirtyy kuulijalle".
Tähän yhteyteen on pakko linkitää Sara Forsbergin kielivideo Learn finnish with Sara. Kannattaa katsoa muistin virkistämiseksi ja myös mielen piristämiseksi. Video on oiva lyhytkurssi suomen kielen saloihin. Emman kanssa pohdimme taannoin suomen kieltä myös noiden kohteliaisuutta ilmaisevien sanojen suhteen. Muun muassa englanniksi lause "Would you like to have some water?" taipuu ainakin täällä savossa muotoon "Otatko vettä?". Tai pahimmillaan lause on kysyvä katse ruokapöydässä olevaa vesikannua kohti. Emma totesi tykkäävänsä enemmän suomalaisesta suorasta puhetyylistä...
Emman kohdalla voin vain nostaa hattua hänen motivaatiolleen oppia meidän kieltämme. Tänään neitokainen yllätti minut etsimällä kirjahyllystämme suomenkielistä kirjaa luettavaksi. Pienen harkinnan jälkeen valinta kohdistui Harry Potterin sijaan Peppi Pitkätossuun.
Joka tapauksessa uuden kielen opetteleminen vie ihmisen aina jossakin määrin oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Se tarkoittaa nimittäin sitä, että on uskallettava puhua virheistä piittaamatta. On osattava myös nauraa noille virheille. Uskallanpa väittää, että uutta kulttuuria ja kieltä opiskelevalla on oltava ainakin hitunen Peppi Pitkästossun uteliaisuutta ja rohkeutta. Että siinäkin mielessä Emman kirjavalinta meni aikalailla nappiin!
Peppimäistä viikkoa kaikille!
Lapsena vihasin kielten oppimista, kun ei sanat vain tarttuneet päähän millään. Pidin itseäni aina huonona kielissä, mutta kun viimein pääsin ulkomaalaisten kanssa sitä puhumaan niin tajusin ettei minulla oikeastaan kovin huono olekkaan englanti. Tärkeintä oli vain, että uskaltaa puhua niin sillä se harjaantuu. Siinä myös oppii hirveästi sanoja kun joutuu välillä selittämään jotain ja joku muu hoksaa mikä se sana on mitä haen. Erityisen opettavaista on puhua sellaisten kanssa joilla kieli ei ole äidinkieli. He kertovat omia hauskoja tilanteita miten on käynyt kun on lausunut sanan väärin saaden sanasta ihan eri käsityksen. Ne joille kieli on äidinkieltä se huvittaa, mutta se joka menee möhlimään niin on kuitenkin vähän nolona ja muistaa varmana loppuelämän kuinka sana pitää oikein lausua.
VastaaPoistaTelkkari ohjelmat, elokuvat, lehdet, kirjat ja keskustelu muiden kanssa on paras tapa oppia kieltä! Kyllähän se kieliopin pänttääminenkin on hyödyllistä, mutta siihen ei saisi liikaa tarrautua ja sen vuoksi pelätä kieltä.
Moikka Väylän Tytär! Olen eri ikäpolvea kuin sinä, mutta myös minulla kielten, lähinnä englannin, puhuminen on tyssännyt siihen tunteeseen, että en osaa ja teen virheitä/lausun hassusti (lue:savolaisittain...) Emma on pakostakin alentanut rimaani puhua - koska on ollut vähän pakko :). Viime aikoina olen oppinut nauramaan omalle tyylilleni puhua ja niille virheillekin. Viimeisin kielikukkaseni kuuluu äännettynä näin: ai don´t teik keö of mai lovers... Piti tietenkin sanomani, että flovers... Mutta näillä mennään :)Ja samaa mieltä olen kanssasi siitä, että on hieman armollisempaa puhua englantia sellaisen kanssa, jolle se ei ole äidinkieli. Onneksi muuten nykyisin ei kouluissa takerruta tuohon täydelliseen kielioppiin. Mukavaa päivää sinulle!
VastaaPoista