Ajatustenvaihtoa WhatsAppissa

Olen jo muutamaankin kertaan kiitelly tässä vaihto-oppilas-projektissa nykytekniikkaa, joka mahdollistaa kommunikoinnin hieman toisella tavalla verrattuna omaan nuoruuteeni. Erityisen tykästynyt olen WhatsApp-pikaviestisovellukseen, jolla olen pitänyt yhteyttä Emmaan jo kotvan aikaa. Viestittelyn kuluessa on selvinnyt muun muassa se, että vaihto-oppilaamme englannin kielen taito on vähintäänkin erinomainen.

Toki Emma on tervetullut meille, vaikka tuo englannin kielen taito ei niin hyvä olisikaan. Yhteisestä kielestä on kuitenkin melkoisesti hyötyä. Olen WhatsAppin välityksellä tehnyt tunnustelua muun muassa siitä, mitä Emma odottaa vaihto-oppilasvuodeltaan. Tähän kyllä sain vastaukseksi, että hänellä oli odotuksia, mutta kun hän sai info-kirjeen Suomesta, niin nämä odotukset piti heittää romukoppaan. Onneksi lopussa oli hymiö, sillä muutoin olisi saattanut hieman ruveta ahdistamaan. Mielenkiinnolla silti odotan, että saan jutella Emman kanssa kasvotusten siitä, mitä nuo odotukset olivat...

Viestittelyllä on myös mukavasti voinut murtaa niin sanottua jäätä jo hieman ennakkoon. En tosin ole varma, ovatko kaikki savolaiset englanniksi käännetyt puujalkavitsini ymmärretty ihan oikein saapasmaan puolella. En ole myöskään voinut vastustaa kiusausta lähetää Emman suuntaan kuvaviestejä, jopa videon pätkää perheestämme, arjen touhuistamme ja tulevista kotimaisemista. Ainakaan vastausviesteistä ei ole paistanut suurta pakokauhua tulevaa kohtaan. Tämä voitanee siis tulkita positiiviseksi signaaliksi.

Lotan ja Sallan viestittely vaihto-oppilaamme kanssa on minulle kerrotun mukaan ollut vähän toisen sisältöistä. Lotan kanssa Emma on Whatsappannut kouluasioista sekä harrastuksista. Salla puolestaan on antanut Emmalle  ohjeistusta muun muassa siitä, miten perheessämme suhtaudutaan kavereiden vierailuihin ja millaisia kotiintuloaikoja meillä noudatetaan.

Perheen miesväki ei ole lähtenyt Whatsappailuun mukaan, mutta mielenkiinnolla hekin kyllä kuuntelevat viestinnän sisältöjä. Kaiken kaikkiaan koen, että viestittelyssä meille on jo hieman syntynyt käsitystä Emman luonteesta ja arjesta Italiassa. Uskon, että näiden viestien kautta meistä on tullut toisillemme jo jollakin tavalla läheisiä.

Seuraavat WhatsApp-viestit Emmalle tulevat käsittelemään luultavimmin jo Emman matkustusaikatauluja. Että niin lähellä h-hetkeä sitä jo ollaan

 

Whatsappailu vaihto-oppilaan kanssa ennen tapaamista on monella tapaa antoisaa.

Ruokapohdintaa ja vähän muutakin

Emman saapumispäivä lähestyy nyt todella vinhaa vauhtia. Ei siis ihme, että ajatukset pyörivät päivittäin uudessa perheenjäsenessä. Oikeastaan ei pelkästään ajatukset, vaan puheet myös. Viime päivinä olemme miettineet kovasti suomalaisen ja italialaisen keittiön eroavaisuuksia. Mitähän mahtaa Emma tykätä ruisleivästä, jota on meillä aina aamupalalla tarjolla? Tai kaurapuurosta, jota perheemme jäsenet syövät eri variaatioilla: yksi tökkää puuroon voisilmän ja päällystää herkun sokerilla. Toinen haluaa puuroannokseensa maitoa ja kolmas puolestaan mustikoita ja banaania. En ole myöskään ihan varma siitä, että Emma haluaa riemusta kiljuen maistella omaa suurinta herkkuani, joka on perunaa voin ja sillin kera. Niin ja onhan vielä sitten nämä muut suomalaiset herkkujutut kuten esimerkiksi salmiakki.

Pientä "painetta" ruuan suhteen aiheuttaa minulle senkin muistaminen, että Emman tiedoissa oli maininta ruuanlaittoon liittyvästä intohimosta. Huoh...viimeistään nyt karisevat viimeisetkin itsetuntoni rippeet, mitä ruuanlaittotaitoon tulee. Tai voisihan asian kääntää positiiviseksi seikaksi: Emma tykkää laittaa ruokaa, joten, saako perheemme siis vihdoin aitoa italialaista tiramisua ja spagettia tomaattikastikkeella, joka ei ole suoraan Jalostajan lasipurkista? Tähän ja moneen muuhkin kysymykseen saanemme vastauksen varsin pian.

Ruuan ohella olemme jutelleet huonejärjestelyistä. Salla luovutaa huoneensa Emmalle ja siirtyy nukkumaan veljensä huoneeseen. Viime viikonloppuna mietimmekin sängynpaikkoja vähän isommalla porukalla mittanauhan kera. Post-it-lapuille muodostui kolme mahdollista huonejärjestystä, joiden pääargumentti oli, ettei kenenkää tarvitse haistella kenenkään varpaita...

Tuossa huoneiden uudelleenjärjestelyissä on yksi erittäin hyvä puoli: vihdoin minun on pakko siirtää Luukaksen legot ja pikkuautot varastoon. Niiden viimeaikainen funktio on nimittäin ollut lähinnä toimia pölynkeräysmagneettina. Ja kun tyhjennän Sallan huoneen vaatekaapin Emman tarvaroille, voin perata samalla taas kerran pieneksi jääneet t-paidat ja virttyneet kalsarit kierrätykseen.

Jos joku miettii sitä, että millä mielellä meidän perhe tällä hetkellä muuten on uuden elämätilanteen edessä, voin sanoa vain, että positiivinen kihinä käy jokaisen vatsanpohjassa. Mihinkään emme ole erityisesti varautuneet emmekä valmistautuneet. Tai ehkä vähän. Kun isäntä tuossa pohti aloittavansa syksyllä lähijohtamiseen liittyvän opintokokonaisuuden opiskelun, arveli hän tarvitsevansa lähijohtamisen taitoja työn ohella myös täällä kotona :)

Tämäkö on sitä suomalaista ruokakulttuuria? Mene ja tiedä, mutta näitä juttuja meidän ruokakomerosta usein löytyy...