maanantai 8. elokuuta 2016

Ajatustenvaihtoa WhatsAppissa

Olen jo muutamaankin kertaan kiitelly tässä vaihto-oppilas-projektissa nykytekniikkaa, joka mahdollistaa kommunikoinnin hieman toisella tavalla verrattuna omaan nuoruuteeni. Erityisen tykästynyt olen WhatsApp-pikaviestisovellukseen, jolla olen pitänyt yhteyttä Emmaan jo kotvan aikaa. Viestittelyn kuluessa on selvinnyt muun muassa se, että vaihto-oppilaamme englannin kielen taito on vähintäänkin erinomainen.

Toki Emma on tervetullut meille, vaikka tuo englannin kielen taito ei niin hyvä olisikaan. Yhteisestä kielestä on kuitenkin melkoisesti hyötyä. Olen WhatsAppin välityksellä tehnyt tunnustelua muun muassa siitä, mitä Emma odottaa vaihto-oppilasvuodeltaan. Tähän kyllä sain vastaukseksi, että hänellä oli odotuksia, mutta kun hän sai info-kirjeen Suomesta, niin nämä odotukset piti heittää romukoppaan. Onneksi lopussa oli hymiö, sillä muutoin olisi saattanut hieman ruveta ahdistamaan. Mielenkiinnolla silti odotan, että saan jutella Emman kanssa kasvotusten siitä, mitä nuo odotukset olivat...

Viestittelyllä on myös mukavasti voinut murtaa niin sanottua jäätä jo hieman ennakkoon. En tosin ole varma, ovatko kaikki savolaiset englanniksi käännetyt puujalkavitsini ymmärretty ihan oikein saapasmaan puolella. En ole myöskään voinut vastustaa kiusausta lähetää Emman suuntaan kuvaviestejä, jopa videon pätkää perheestämme, arjen touhuistamme ja tulevista kotimaisemista. Ainakaan vastausviesteistä ei ole paistanut suurta pakokauhua tulevaa kohtaan. Tämä voitanee siis tulkita positiiviseksi signaaliksi.

Lotan ja Sallan viestittely vaihto-oppilaamme kanssa on minulle kerrotun mukaan ollut vähän toisen sisältöistä. Lotan kanssa Emma on Whatsappannut kouluasioista sekä harrastuksista. Salla puolestaan on antanut Emmalle  ohjeistusta muun muassa siitä, miten perheessämme suhtaudutaan kavereiden vierailuihin ja millaisia kotiintuloaikoja meillä noudatetaan.

Perheen miesväki ei ole lähtenyt Whatsappailuun mukaan, mutta mielenkiinnolla hekin kyllä kuuntelevat viestinnän sisältöjä. Kaiken kaikkiaan koen, että viestittelyssä meille on jo hieman syntynyt käsitystä Emman luonteesta ja arjesta Italiassa. Uskon, että näiden viestien kautta meistä on tullut toisillemme jo jollakin tavalla läheisiä.

Seuraavat WhatsApp-viestit Emmalle tulevat käsittelemään luultavimmin jo Emman matkustusaikatauluja. Että niin lähellä h-hetkeä sitä jo ollaan

 
Whatsappailu vaihto-oppilaan kanssa ennen tapaamista on monella tapaa antoisaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti