Uskoisin, että otsikon aihetta pohtii moni perhe, joka harkitsee vaihto-oppilaan isäntäperheeksi ryhtymistä. Niin mekin mietimme. Yksi pohtimistamme aiheista oli arjen haasteet. Viiden hengen perheessämme nimittäin riittää arkisin vipinää, sillä töiden ja koulunkäynnin ohella kaikki harrastavat melko aktiivisesti. Lotta ja Salla harrastavat tanssia yhteensä toistakymmentä tuntia viikossa. Lisäksi Lotta ottaa opintojen ulkopuolella soittotunteja pianossa. Luukas puolestaan pelaa jalkapalloa ympäri vuoden. Minä käyn kuntosalilla ja kävelylenkeillä koiran kanssa ja Harri suuntaa usein pelaamaan jääkiekkoa. Kun tähän lisää sen, että Harri tekee kolmivuorotyötä, niin aina ei tiedä, mistä löytää aikaa edes sille paljon puhutulle yhteiselle päivälliselle.
Edellä mainituista syistä mietin paljon sitä, miten
voimme tarjota vaihto-oppilaalle ikimuistoisen vaihto-oppilasvuoden.
Onko meillä paitsi aikaa myös varaa kuljettaa häntä tutustumassa muihinkin
paikkoihin kuin Savonlinnaan lähiympäristöineen? Tässä kohtaa pitikin sitten laittaa jäitä hattuun. Vaihto-oppilas ei tule tänne räätälöidyllle
pakettimatkalle saatikka huikealle elämysmatkalle. Hän tulee
omaehtoisesti tutustumaan uuteen kulttuuriin, ja jo siinä riitää
pureskeltavaa koko lukuvuodeksi. Me siis elämme normaalia arkea
iloineen, suruineen, riitoineen ja sopimisineen - perheenjäseniä on vain
yksi lisää.
Lupasin itselleni tätä blogia suunnitellessamme jakaa mahdollisimman rehellisiä ajatuksia. Siispä tunnustan miettineeni, miten voin itse olla ja toimia kotonani, kun uusi jäsen saapuu. Tällä tarkoitan omia tapojani ja ulkoista olemustani. Pitääkö minun nyt sitten ilmaantua aamupalalle tukka kammattuna, hampaat harjattuna ja fiini asu päälle puettuna? Vai voinko edelleen marssia yläkertaan tukka sojollaan, silmät sikkarallaan, ylisuuressa mieheltä lainassa olevassa t-paidassa ja suunnata kohti kahvinkeitintä epämääräisesti mutisten? No tein tämän selväksi itselleni sekä perheen muille jäsenille, että tämä äiti ei ala aamufiiniksi edelleenkään, vaikka meille tulisi kaksi vaihto-oppilasta.
Pakko myöntää myös, että mietin sitäkin, miten neljäs teini-ikäinen nuori vaikuttaa perheen dynamiikkaan. Jokainen vanhempi, jolla on kutakuinkin teini-iässä olevia lapsia, tietää, että arjessa välillä räiskyy muukin kuin jauhelihan rasva paistinpannulla. Lisäksi miellän perhemme ei niin tyypilliseksi suomalaiseksi perheeksi. Tällä tarkoitan sitä, että meillä puhutaan paljon ja välillä melkoisen äänekkäästikin, kun jokainen tahtoo saada asiansa sanotuksi ensimmäisenä.
Tästä päästäänkin siihen, miksi niin mieluusti otamme vastaan vaihto-oppilaaksi italialaisen Emman. Italialaisethan ovat kovia keskustelemaan ja välillä melko kiivaastikin. Eikö niin? No minut voi myöhemmin ampua tältä oksalta, joka maalaa stereotyyppistä kuvaa italialaisesta paljon puhuvasta ja käsillä huitovasta eloisasta henkilöstä. Lupaan kuitenkin käsi sydämellä: Emma saa olla ihan vain Emma, eikä se italialainen Emma.
Onko meidän perhe siis hyvä perhe? Meidän perhe on varmasti ihan riittävän hyvä perhe. Mielestäni tärkeintä on aito hyvä tahto tutustua uuteen ihmiseen ja kulttuuriin. Haluamme myös parhaamme mukaan auttaa Emmaa sopeutumaan uuteen elämään Suomessa ja Savonlinnassa. Ennen kaikkea Emma on osa meidän perhettä, ei ulkopuolinen tyyppi tai kämppäkaveri. Siitä on mielestäni hyvä alkaa yhteinen taival.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti