Ensimmäisen viikon tunnelmia

Perheen arki Emman kanssa on lähtenyt sujumaan mukavasti. Toki ilmassa on vielä pientä vieraskoreutta, mutta pääsääntöisesti meillä eletään sitä arkea, mitä eläisimme ilman Emmaakin. Erityisen ilahtunut olen tavasta, jolla Lotta on ottanut vastaan Emman. Näillä kahdella tuntuukin olevan paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja puheenaiheita. Tässä asiassa myös iällä on varmasti jotain tekemistä, sillä molemmat tytöt ovat kesän kuluessa täyttäneet 17 vuotta. 

Meidän aikuisten sopeutumista on helpottanut se, että Emmalle ei ole tarvinnut  sanoa asioita kahta kertaa. Hän haluaa selvästi olla osa perhettämme, eikä vain satunnainen matkailija nurkissamme. Ja se aamupuurokin on jo testattu. Emma söi keskiviikkona elämässään ensimmäistä kertaa kaurapuuroa ja valitsi kyytipojaksi mustikat. Ainakaan ilme ei kielinyt suuresta vastenmielisyydestä...Okei, ehkä vähän, mutta kuva ei hänen mukaansa kerro tällä kertaa enemmän kuin tuhat sanaa, sillä puuro oli kuulemma todella hyvää!

Kaurapuuro mustikoilla maistuu hyvältä...Myös viereistä settiä kannattaa kokeilla!

Jotta Emman alku ei olisi ollut turhan seesteinen, käväisimme jo näin vaihto-oppilasvuoden alkuun pienellä matkalla, jonka nimesimme perheen ryhmäytymisleiriksi. Leiriohjelmaan kuului automatka Helsinkiin, muutama tunti Helsingissä kiertelyä sekä vuorokauden mittainen Tallinnan risteily.

Osa ryhmäytymisleiriläisistä Tuomiokirkon portailla. Vieressä maisemakuvaa risteilyltä.

Kahden päivän reissun aikana sää oli meille suosiollinen. Helsingissä piipahdimme Kauppatorilla sekä Tuomiokirkossa ja teimme pieniä ostoksia keskustan kaupoissa. Tallinnassa kävelimme vanhassa kaupungissa ja herkuttelimme kaupungin vanhimmassa kahvilassa nimeltä Maiasmokk. Kahvila on perheellemme tärkeä, sillä samassa kahvilassa Harrin isoäidillä oli tapana käydä äitinsä kanssa kahvilla. (Harrin isän puolen sukujuuret ovat Eestissä). 

Mieleenpainuvimmaksi elämykseksi ryhmäytymisleiriltä jäi varmasti kuitenkin trubaduuri Jaco, joka esiintyi risteilylaivalla sekä meno- että tulomatkalla. Tyyppi oli niin mahtava laulaja ja kitaravirtuoosi, että kukaan meistä ei meinannut malttaa lähteä nukkumaan. Kaiken lisäksi hän osasi todella ottaa huomioon nuoriso-osastomme ja heidän musiikkitoiveensa. Menomatkalla nautintoa hieman himmensi muutama hieman enemmän viiniä päivällisellä nauttinut naishenkilö kovaäänisellä "keskustelulla". Mutta sekin oli osaltaan pieni viipale "täkäläistä kulttuuria".
 

Vanha Tallinna on aina upean näköinen!

Matka oli toki raskas, mutta muutoin todella antoisa. Matkalla myös perheenjäsenten luonteenpiirteet tulivat varmasti Emmalle tutuiksi, sillä kukapa sitä jaksaa reissussa nipottaa tai esittää mitään. Mottomme oli: Jos Emma kestää meitä kaksi päivää reissussa, hän kestää meitä kyllä sen kymmenen kuukautta. Myös Emma tuli meille paremmin tutuksi. Hän on erittäin sopeutuva, iloinen, suora ja muutenkin mutkaton tyyppi. On yllättävää, että jo viikon yhdessäolon jälkeen pystymme juttelemaan eri asioista. Ja ennenkaikkea, myös hiljaisuus tuntuu luontevalta.

Ryhmäytymisleirin tavoite toteutui: yhdessä eteenpäin!

"Neljän" lapsen äitinä en kuitenkaan lähde maalailemaan ruusunpunaisia kuvitelmia tulevista kuukausista. Haasteita varmasti tulee vastaan ja mutkiakin matkaan. Mutta sen tiedän, että tuo uusi tyyppi, joka nukahti olohuoneemme sohvalle kirja kainalossa, on jo nyt napannut pienen palan meidän kaikkien sydämistä.