Ensimmäisen viikon tunnelmia

Perheen arki Emman kanssa on lähtenyt sujumaan mukavasti. Toki ilmassa on vielä pientä vieraskoreutta, mutta pääsääntöisesti meillä eletään sitä arkea, mitä eläisimme ilman Emmaakin. Erityisen ilahtunut olen tavasta, jolla Lotta on ottanut vastaan Emman. Näillä kahdella tuntuukin olevan paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja puheenaiheita. Tässä asiassa myös iällä on varmasti jotain tekemistä, sillä molemmat tytöt ovat kesän kuluessa täyttäneet 17 vuotta. 

Meidän aikuisten sopeutumista on helpottanut se, että Emmalle ei ole tarvinnut  sanoa asioita kahta kertaa. Hän haluaa selvästi olla osa perhettämme, eikä vain satunnainen matkailija nurkissamme. Ja se aamupuurokin on jo testattu. Emma söi keskiviikkona elämässään ensimmäistä kertaa kaurapuuroa ja valitsi kyytipojaksi mustikat. Ainakaan ilme ei kielinyt suuresta vastenmielisyydestä...Okei, ehkä vähän, mutta kuva ei hänen mukaansa kerro tällä kertaa enemmän kuin tuhat sanaa, sillä puuro oli kuulemma todella hyvää!

Kaurapuuro mustikoilla maistuu hyvältä...Myös viereistä settiä kannattaa kokeilla!

Jotta Emman alku ei olisi ollut turhan seesteinen, käväisimme jo näin vaihto-oppilasvuoden alkuun pienellä matkalla, jonka nimesimme perheen ryhmäytymisleiriksi. Leiriohjelmaan kuului automatka Helsinkiin, muutama tunti Helsingissä kiertelyä sekä vuorokauden mittainen Tallinnan risteily.

Osa ryhmäytymisleiriläisistä Tuomiokirkon portailla. Vieressä maisemakuvaa risteilyltä.

Kahden päivän reissun aikana sää oli meille suosiollinen. Helsingissä piipahdimme Kauppatorilla sekä Tuomiokirkossa ja teimme pieniä ostoksia keskustan kaupoissa. Tallinnassa kävelimme vanhassa kaupungissa ja herkuttelimme kaupungin vanhimmassa kahvilassa nimeltä Maiasmokk. Kahvila on perheellemme tärkeä, sillä samassa kahvilassa Harrin isoäidillä oli tapana käydä äitinsä kanssa kahvilla. (Harrin isän puolen sukujuuret ovat Eestissä). 

Mieleenpainuvimmaksi elämykseksi ryhmäytymisleiriltä jäi varmasti kuitenkin trubaduuri Jaco, joka esiintyi risteilylaivalla sekä meno- että tulomatkalla. Tyyppi oli niin mahtava laulaja ja kitaravirtuoosi, että kukaan meistä ei meinannut malttaa lähteä nukkumaan. Kaiken lisäksi hän osasi todella ottaa huomioon nuoriso-osastomme ja heidän musiikkitoiveensa. Menomatkalla nautintoa hieman himmensi muutama hieman enemmän viiniä päivällisellä nauttinut naishenkilö kovaäänisellä "keskustelulla". Mutta sekin oli osaltaan pieni viipale "täkäläistä kulttuuria".
 

Vanha Tallinna on aina upean näköinen!

Matka oli toki raskas, mutta muutoin todella antoisa. Matkalla myös perheenjäsenten luonteenpiirteet tulivat varmasti Emmalle tutuiksi, sillä kukapa sitä jaksaa reissussa nipottaa tai esittää mitään. Mottomme oli: Jos Emma kestää meitä kaksi päivää reissussa, hän kestää meitä kyllä sen kymmenen kuukautta. Myös Emma tuli meille paremmin tutuksi. Hän on erittäin sopeutuva, iloinen, suora ja muutenkin mutkaton tyyppi. On yllättävää, että jo viikon yhdessäolon jälkeen pystymme juttelemaan eri asioista. Ja ennenkaikkea, myös hiljaisuus tuntuu luontevalta.

Ryhmäytymisleirin tavoite toteutui: yhdessä eteenpäin!

"Neljän" lapsen äitinä en kuitenkaan lähde maalailemaan ruusunpunaisia kuvitelmia tulevista kuukausista. Haasteita varmasti tulee vastaan ja mutkiakin matkaan. Mutta sen tiedän, että tuo uusi tyyppi, joka nukahti olohuoneemme sohvalle kirja kainalossa, on jo nyt napannut pienen palan meidän kaikkien sydämistä.

Vihdoin!

Tästä se siis alkaa. Yhteinen vuotemme Emman kanssa. Emma kotiutui meille lauantaina 20.8. Emman piti saapua linja-autolla Helsingistä Savonlinnaan jo perjantaina 19.8. Matkaan tuli kuitenkin jo alkumetreillä mutkia, sillä Emman lento Roomasta Lontooseen oli myöhässä, ja hän ei ehtinyt enää aiotulle jatkolennolle Helsinkiin vaan lähtö oli muutamaa tuntia myöhemmin.Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että Emma vietti ensimmäisen yönsä Suomessa hotellissa Vantaalla. Täällä Suomen AFS:n toimistossa ei kyllä ymmärretty sitä, että vaihto-oppilaiden oli lennettävä Lontoon kautta, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Emma on kotona. Ja kiitos AFS:lle, jonka porukka hoiti mutkat suoriksi täällä Suomen päässä!

Palataanpa hetkeksi kohtaamisemme alkumetreille. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen haimme Emman autolla Mikkelistä, johon hän saapui junalla. Voin vakuuttaa, että juna-asemalla odotellessa meillä kaikilla oli perhosia vatsassa enemmän tai vähemmän. Mutta voin myös vakuuttaa, että nähdessämme kuvista tutut iloisesti hymyilevät kasvot, jännitys katosi lähes saman tien. Lämmin pitkä halaus puolestaan kertoi siitä, että melko tiivis yhteydenpito ennen tapaamista ei ollut mennyt hukkaan. Whatsappailu siis todellakin kannatti!

Automatka Mikkelistä Savonlinnaan sujui nopeasti jutellen. Kyydissämme tuli myös toinen italialainen vaihto-oppilas, joka jäi omaan host-perheeseensä matkalla. Molempien ensivaikutelma Suomesta junan ikkunasta käsin oli kuuleman mukaan vaikuttava. Meille niin tutut järviset metsämaisemat taisivat saada jo näin alkuun kaksi uutta fanittajaa.

Jännitys helpotti vihdoin!

Matkatavaroiden purkamisen jälkeen kävimme porukakalla läpi AFS:n listaamat asiat. Niihin kuului muun muassa perheen lapsia koskevat velvollisuudet. Ainoa kohta, josta hieman neuvottelimme, oli se, kuka vaihtaa perheessämme kissanhiekat? (Meillä ei ole kissaa...). Lista on mielestäni hyvä, ja sen läpikäyminen heti alkuun todellakin kannattaa.

Ja melkoisen mutkattoman oloisen nuoren naisen olemme perheemme täydennykseksi saaneet. Ja rohkean myös. Emma meni nimittäin heti saapumispäivänsä iltana saunaan, joka oli hänelle tuttu ainoastaan sanana. Ja tänään hän pulahti uimaan järveen. Uiminen järvessä on toki meille suomalaisille ihan arkipäiväinen juttu, mutta Emmalle se oli vasta toinen kerta hänen elämänsä aikana.

Kulttuurivaihto on siis päässyt hyvin alkuun. Huomenna Emmalla on edessä jännittävä päivä, sillä hän aloittaa opinnot Savonlinnan Taidelukiossa. Lotta ja Emma ehtivätkin jo eilen piipahtaa koululla, ettei jännitys olisi niin suuri. Tässä kohdassa voikin jo kiitellä Taidelukion tapaa ottaa vaihto-oppilaat vastaan. Ei nimittäin tarvitse pelätä, että vaihtari jäisi jotenkin heitteille, sillä sen verran hyvin opinahjo asiat hoitaa. Mutta siitä tekstiä ehkä vähän tuonnempana. Kaiken kaikkiaan - hyvä alku meillä Emman kanssa!

Tästä se lähtee...

Matto ja muita italian kielen sanoja

Italialaisen Emman tulo meille melkein vuoden ajaksi on saanut minut harkitsemaan italian kielen opintoja. Paikallisessa kansalaisopistossa olisikin sopivasti alkamassa italian kielen alkeiskurssi. Vielä en ole ihan varma riittääkö aikani kielen opiskeluun, joten annan asian hautua vielä hetken aikaa. Mielenkiinnosta Emman äidinkieleen ryhdyin kuitekin selailemaan netin ihmeellistä maailmaa asian tiimoilta. Olin jostain saanut päähäni, ettei italia ole niin vaikea kieli. Ja että sanat lausutaan niin kuin ne kirjoitetaan. Kuinka väärässä sitä voi ihminen ollakaan. Muutaman google-klikkauksen jälkeen olenkin jo vähän viisaampi - tai no ainakin tiedän, että mielikuvani oli kokolailla väärä. Muun muassa Ylen nettisivuilta löyti artikkeli, jossa on mukava tietopaketti Italian kulttuurista, tavoista ja kielestä.

Italian kielen tietoutta netistä metsästäessäni löysin myös sanoja, jotka löytyvät sekä suomen että italian kielestä. Muutama suomen kielen sana onkin sellainen, että Emma voi ne kuullessaan kokea pientä hämmennystä. Esimerkiksi suomen sana matto tarkoittaa italiaksi hullu. Vene puolestaan on italiaksi suonet. Muitakin ulkoasultaan samanlaisia mutta eri asiaa tarkoittavia sanoja näistä kahdesta kielestä löytyy. Tässä muutama sanapari: pelle=nahka; nero=musta; timo=kateenkorva; peli=karvat; piano=hiljaa, kerros, taso; puro=puhdas, pelkkä, raaka; lume=lamppu,valo; suo=hänen; suola=jalkapohja; pala=kauha,siipi; asta=salko,keihäs... jne. Jos jotakuta kiinnostaa italia-suomi-sanojen vertailu, niin itse käytin haussa sanakirja.org-sivustoa. 

Jotain muutakin konkreettista on tässä tullut tehtyä liittyen Emman tuloon ja italian kieleen. Liimasin nimittäin Lotan kanssa jääkaapin oveen liitutaulutarran, johon koostimme muutaman yleisimmän sanan/sanonnan suomeksi ja italiaksi. Toiveena on, että sanalistasta on Emmalle hyötyä suomen kielen opinnoissa.

Jääkaapin oven liitutaulutarralle syntyi muutama suomenkielinen lause italiaksi :)

Samaten aion nimetä esineitä liimaamalla niihin post-it-lappuja. Metodi saattaa kuulostaa alkeelliselta, mutta Sallan kokemuksen mukaan menetelmä on ilmeisen tehokas. Hän nimittäin kirjoitti post-it-lapuille historian koealueen ydinasioita ja liimasi lappuja pitkin kotia. Kokeesta tuli kiitettävä... Ja taisipa perhekin oppia pari uutta asiaa Napoleonista wc-pytyllä istuessaan...

Ajatustenvaihtoa WhatsAppissa

Olen jo muutamaankin kertaan kiitelly tässä vaihto-oppilas-projektissa nykytekniikkaa, joka mahdollistaa kommunikoinnin hieman toisella tavalla verrattuna omaan nuoruuteeni. Erityisen tykästynyt olen WhatsApp-pikaviestisovellukseen, jolla olen pitänyt yhteyttä Emmaan jo kotvan aikaa. Viestittelyn kuluessa on selvinnyt muun muassa se, että vaihto-oppilaamme englannin kielen taito on vähintäänkin erinomainen.

Toki Emma on tervetullut meille, vaikka tuo englannin kielen taito ei niin hyvä olisikaan. Yhteisestä kielestä on kuitenkin melkoisesti hyötyä. Olen WhatsAppin välityksellä tehnyt tunnustelua muun muassa siitä, mitä Emma odottaa vaihto-oppilasvuodeltaan. Tähän kyllä sain vastaukseksi, että hänellä oli odotuksia, mutta kun hän sai info-kirjeen Suomesta, niin nämä odotukset piti heittää romukoppaan. Onneksi lopussa oli hymiö, sillä muutoin olisi saattanut hieman ruveta ahdistamaan. Mielenkiinnolla silti odotan, että saan jutella Emman kanssa kasvotusten siitä, mitä nuo odotukset olivat...

Viestittelyllä on myös mukavasti voinut murtaa niin sanottua jäätä jo hieman ennakkoon. En tosin ole varma, ovatko kaikki savolaiset englanniksi käännetyt puujalkavitsini ymmärretty ihan oikein saapasmaan puolella. En ole myöskään voinut vastustaa kiusausta lähetää Emman suuntaan kuvaviestejä, jopa videon pätkää perheestämme, arjen touhuistamme ja tulevista kotimaisemista. Ainakaan vastausviesteistä ei ole paistanut suurta pakokauhua tulevaa kohtaan. Tämä voitanee siis tulkita positiiviseksi signaaliksi.

Lotan ja Sallan viestittely vaihto-oppilaamme kanssa on minulle kerrotun mukaan ollut vähän toisen sisältöistä. Lotan kanssa Emma on Whatsappannut kouluasioista sekä harrastuksista. Salla puolestaan on antanut Emmalle  ohjeistusta muun muassa siitä, miten perheessämme suhtaudutaan kavereiden vierailuihin ja millaisia kotiintuloaikoja meillä noudatetaan.

Perheen miesväki ei ole lähtenyt Whatsappailuun mukaan, mutta mielenkiinnolla hekin kyllä kuuntelevat viestinnän sisältöjä. Kaiken kaikkiaan koen, että viestittelyssä meille on jo hieman syntynyt käsitystä Emman luonteesta ja arjesta Italiassa. Uskon, että näiden viestien kautta meistä on tullut toisillemme jo jollakin tavalla läheisiä.

Seuraavat WhatsApp-viestit Emmalle tulevat käsittelemään luultavimmin jo Emman matkustusaikatauluja. Että niin lähellä h-hetkeä sitä jo ollaan

 

Whatsappailu vaihto-oppilaan kanssa ennen tapaamista on monella tapaa antoisaa.

Ruokapohdintaa ja vähän muutakin

Emman saapumispäivä lähestyy nyt todella vinhaa vauhtia. Ei siis ihme, että ajatukset pyörivät päivittäin uudessa perheenjäsenessä. Oikeastaan ei pelkästään ajatukset, vaan puheet myös. Viime päivinä olemme miettineet kovasti suomalaisen ja italialaisen keittiön eroavaisuuksia. Mitähän mahtaa Emma tykätä ruisleivästä, jota on meillä aina aamupalalla tarjolla? Tai kaurapuurosta, jota perheemme jäsenet syövät eri variaatioilla: yksi tökkää puuroon voisilmän ja päällystää herkun sokerilla. Toinen haluaa puuroannokseensa maitoa ja kolmas puolestaan mustikoita ja banaania. En ole myöskään ihan varma siitä, että Emma haluaa riemusta kiljuen maistella omaa suurinta herkkuani, joka on perunaa voin ja sillin kera. Niin ja onhan vielä sitten nämä muut suomalaiset herkkujutut kuten esimerkiksi salmiakki.

Pientä "painetta" ruuan suhteen aiheuttaa minulle senkin muistaminen, että Emman tiedoissa oli maininta ruuanlaittoon liittyvästä intohimosta. Huoh...viimeistään nyt karisevat viimeisetkin itsetuntoni rippeet, mitä ruuanlaittotaitoon tulee. Tai voisihan asian kääntää positiiviseksi seikaksi: Emma tykkää laittaa ruokaa, joten, saako perheemme siis vihdoin aitoa italialaista tiramisua ja spagettia tomaattikastikkeella, joka ei ole suoraan Jalostajan lasipurkista? Tähän ja moneen muuhkin kysymykseen saanemme vastauksen varsin pian.

Ruuan ohella olemme jutelleet huonejärjestelyistä. Salla luovutaa huoneensa Emmalle ja siirtyy nukkumaan veljensä huoneeseen. Viime viikonloppuna mietimmekin sängynpaikkoja vähän isommalla porukalla mittanauhan kera. Post-it-lapuille muodostui kolme mahdollista huonejärjestystä, joiden pääargumentti oli, ettei kenenkää tarvitse haistella kenenkään varpaita...

Tuossa huoneiden uudelleenjärjestelyissä on yksi erittäin hyvä puoli: vihdoin minun on pakko siirtää Luukaksen legot ja pikkuautot varastoon. Niiden viimeaikainen funktio on nimittäin ollut lähinnä toimia pölynkeräysmagneettina. Ja kun tyhjennän Sallan huoneen vaatekaapin Emman tarvaroille, voin perata samalla taas kerran pieneksi jääneet t-paidat ja virttyneet kalsarit kierrätykseen.

Jos joku miettii sitä, että millä mielellä meidän perhe tällä hetkellä muuten on uuden elämätilanteen edessä, voin sanoa vain, että positiivinen kihinä käy jokaisen vatsanpohjassa. Mihinkään emme ole erityisesti varautuneet emmekä valmistautuneet. Tai ehkä vähän. Kun isäntä tuossa pohti aloittavansa syksyllä lähijohtamiseen liittyvän opintokokonaisuuden opiskelun, arveli hän tarvitsevansa lähijohtamisen taitoja työn ohella myös täällä kotona :)

Tämäkö on sitä suomalaista ruokakulttuuria? Mene ja tiedä, mutta näitä juttuja meidän ruokakomerosta usein löytyy...