Viimeisen viikon ajan tässä perheessä on syöty ihan liikaa ja varsinkin herkkuja. Tällä hetkellä piparit ja joulutortut suorastaan tursuavat korvista. Ja suklaan syönti on riistäytynyt täysin käsistä. Olen myös joutunut myöntämään sen, että kymmenen kilon kinkku todellakin riittää isommallekin porukalle. Epäilin nimittäin asiaa Harrille, joka kantoi kyseisen elintarvikkeen joulun alla kotimme jääkaappiin. Nyt tapaninpäivän iltana kinkusta on edelleen vähintään kolmannes jäljellä.
Emman mielestä suomalainen
jouluruoka oli todella hyvää. Erityisesti hän piti erilaisista kaloista
ja varsinkin sillistä. Tämä on asia, joka jaksaa ihmetyttää perheemme
muita nuoria, joille silli ei todellakaan maistu. Täysin uusi ruokalaji
joulupöydässämme oli kanakeitto, jossa oli Emman ja Lotan tekemiä
pasta-parmesaani nyyttejä. Italialainen ruokavahvistus näytti maistuvan
kaikille :=).
Mitä muuta sitten jouluumme mahtui kuin runsaasti syömistä? Kohokohta oli eittämättä jouluaatto ja erityisesti kaikki ne ihmiset, jotka saapuivat kotiimme juhlistamaan omasta mielestäni vuoden parasta juhlaa. Todella hienoa oli se, että mummo koki vointinsa niin hyväksi, että päätti tulla myös paikalle, vaikka oli alkuun ajatellut viettää joulun kotonaan. Odotettu vieras oli myös joulupukki, joka jaksoi flunssasta huolimatta piipahtaa tervehtimässä meitä. Itse maltoin mennä nukkumaan vasta kolmen tienoilla aamuyöstä, eikä muillakaan ollut kiirettä kotiin.
Ensimmäinen joulupäivä meni kaikilla levätessä ja elokuvia katsellessa. Ja pitkälti samoissa merkeissä on tämä tapaninpäiväkin vierähtänyt iltaan. Vaikka tuo syöminen ja löhöily onkin välillä mukavaa, ei sitä kuitenkaan jaksa montaa päivää peräkkäin tehdä. Jostain kumman syystä mieli ja keho alkavat vetämään jo kuntoilun pariin. Luultavasti myöhemmin tänä iltana osa porukasta suuntaakin kulkunsa kuntosalille hikoilemaan. (Niinkuin sitten tapahtuikin, ja postauksen viimeiset rivit on kirjoitettu jo tiistain puolella...)
Näin joulun mentyä jo enemmän tai vähemmän ohi ja vuoden kääntyessä kohti loppuaan, alkavat ajatukset suuntautua kohti uutta vuotta. Samalla sitä ihmettelee, miten nopeasti aika kuluu. Mielessä käy myös välillä ikävä ajatus siitä, että Emma ei ole täällä ensi jouluna. Tai mistä sitä tietää :).
Ja tämän iltayön kevennys tulee Emmalta, joka oli minun ja Sallan kuntoillessa käynyt raapustamassa oman päivityksensä seuraavasti:
Moi Äiti... Mie haluaisin sano että siun blogiposti on hieno, mutta en ymmärrä mitän! hihihi
-Emma
Näillä fiiliksillä, oikein mahtavaa viikkoa kaikille!
Nuoriso-osaston vuoden loppurutistus on ohi. Lotta ja Emma pääsivät lomanviettoon perjantaina ja Luukas ja Salla puolestaan lauantaina. Syyslukukauden loppua ja joululoman alkua on ainakin tässä perheessä odotettu kuin kuuta nousevaa, kuten sanonta kuuluu. Stressin laukeaminen on myös synnyttänyt pientä kitinää, mutta vähitellen ollaan siirtymässä lomamoodiin. Onneksi - ainakin näin sijaiskärsijän roolista katsottuna...
Joululoman alkaminen näinkin aikaisin ennen joulunpyhiä on hyvä asia. Se tarkoittaa sitä, että saamme rauhassa valmistella jouluherkkuja, ostaa muutaman lahjapaketin ja siivota ehkä nurkkia. Emma ja Lotta aloittivat herkkujen valmistamisen perjantaina, ja lopputuloksena oli todella upea piparkakkutalo. Suomalais-italialaisella parivaljakolla yhteistyö keittiössä näyttää sujuvan, eikä ainakaan toistaiseksi kananmunat ole lennelleet seinille.
Mitä tuohon rentoutumiseen tulee, olen saanut Emmasta itseni veroisen saunomisen ystävän. Lauantaina päätimme nimittäin Gym42:lla vedetyn treenin jälkeen kokeilla kuntoilupaikan infrapunasaunan "löylyjä". Istuimme 60 asteen lämmössä sallitun maksimiajan, eli 40 minuuttia. Päälle kylmä suihku ja heps - niin keho kuin mielikin oli kokenut melkoisen puhdistuksen. Jouluna Emmalle on tiedossa jälleen uusi saunakokemus, sillä tarkoituksenani on käydä ostamassa pari saunavastaa lähikaupan pakkasaltaasta. Siinä sitten viedään saunominen taasen uudelle tasolle.
Jouluna meillä on luvassa isohko perhejoulu. Se tarkoittaa noin pariakymmentä ihmistä. Ja tässäkin on nyt turvauduttava muoti-ilmaisuun, jota en ajatellut koskaan käyttäväni: se on parhautta :). Jos joku nyt miettii, että tämän perheen äiti-ihminen saa laittaa sitä kystä kyllä ihan urakalla, niin yksin puurtamisesta ei onneksi ole kyse. Periaate "jokainen tuo pöytään jotain syötävää" on toiminut oikein hyvin, ja ruokaa on riittänyt vielä seuraavillekin päiville.
Näin loppuun - ikään kuin jouluajatuksena - haluan nostaa esille suomalaisuuteen liittyvän kulttuuripiirteen, jonka arvoa ei aina tule näin suomalaisena ajatelleeksi. Emman mukaan suomalaisuudessa on nimittäin hyvää se, ettei aina tarvitse olla niin sosiaalinen, ei edes porukassa. On ihan okei vetäytyä omaan rauhaan ja olla puhumatta yhtään mitään kenellekkään. Kukaan ei tule ihmettelemään ja kysymään, onko jotain vialla, niin kuin Italiassa.
Ja kun maailmanmenoa katselee, on pakko todeta, että onneksi täällä Suomessa saa edelleen olla ylipäätään melko rauhassa. Siinä sitä on joululahjaa kerrakseen!
Rauhaisaa joulunaikaa kaikille ja kaikkialle!
Kulunut viikko on ollut täynnä mukavia tapahtumia ja hyvää ruokaa. Joten pahoittelut jo lukijoille etukäteen: luvassa on viikon ruoka- ja tapahtumalista :)
Maanantaina Savonlinnan kaupungin yhdeksäsluokkalaiset, eli myös Salla, pääsivät juhlistamaan itsenäisyyspäivää kaupunginjohtajan vastaanotolle Savonlinnasaliin. Mielestäni on upea idea tarjota peruskoulun viimeisellä luokalla oleville pieni juhlahetki kaiken pänttäämisen keskellä. Myös Luukaksen viikon tähtihetki oli maanantaina, jolloin hän vietti kaverisynttäreitään. Menu sisälsi pitsaa ja karkkia.
Tiistaina puolestaan söimme Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi perinteistä karjalanpaistia ja keitettyjä pottuja. Luonnollisesti katsoimme presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton ja ihmettelimme joukolla juhlaväen pukeutumista. Kummallista, miten tuosta pukeutumisesta on tullut se merkittävin osa linnanjuhlien uutisointia ja kummallista, miten vuosi toisensa jälkeen osa vieraista ei osaa noudattaa pukukoodia arvokas pukeutuminen... Kunnia kuitenkin presidentti Sauli Niinistölle ja puolisolleen Jenni Haukiolle, jotka ovat nostaneet veteraanit ja lotat juhlinnan keskiöön.
Perjantaina nautimme Taidelukion joulukonsertista, jossa oli todella hyvä kattaus joulumusiikkia. Miten upeita ja taitavia nuoria Taikkarissa kasvaakaan. Oli ilo ja kunnia päästä hetkeksi lämmittelemään taitureiden loisteeseen...
Lauantai-illalla kävimme kurkkaamassa Olavinlinnan Tuomaan markkinat kokoonpanolla Erja, Lotta ja Emma. Joulunalusmarkkinoilla oli myynnissä perinteiseen tapaan paljon erilaisia käsitöitä ja herkkuja. Tytöille pakkasessa maistuivat parhaiten kuitenkin höyryävän kuumat muurinpohjaletut. Ihailimme myös Tallisaaren puita, jotka olivat saaneet valotaiteilja Kari Kolan käsissä upean vaihtelevan värityksen.
Ja jos tiistaina söimme hyvinkin suomalaiseen malliin, oli sitten sunnuntaina vuorossa Italia-päivä. Emma oli kutsunut kylään ukrainalaisen Victorian, suomalaisen Tellun, meksikolaisen Stephanian ja italialaisen Andrein. Yhdessä vieraat sekä Emma ja Lotta valmistivat kotitekoista pastaa ja bolognese-kastiketta. Jälkiruuaksi luonnollisesti keittiössämme kokattiin aitoa tiramisua. Täytyy sanoa, että italialainen ruoka on hyvää... Odotan innolla joulua, jolloin jouluruokapöytään on luvassa uusia italialaisia herkkuja.
Mukavan sunnuntaipäivän päätteeksi nuoriso-osasto pelasi jotakin murhamysteeri-tyylistä peliä, joka jäi näin "siivousosaston" vastaavaksi joutuneelle todellakin hieman mysteeriksi. Mutta hauskaa se kuitenkin näytti olevan.
Viikon kohokohtiin lukeutuu myös Suomi-tyttömme maailmalla. Nimittäin Saara Aalto, joka kipusi askel askeleelta Englannin X Factor -kilpailun kakkoseksi. Minusta hän olisi ansainnut voiton, mutta annettakoon anteeksi englantilaisille, jotka äänestivät ns. omansa voittoon :)
Viikon viisaus onkin tämä: Kulkekaa kohti unelmianne piittaamatta dissaavista mielipiteistä ja lannistumatta hetken epäonnistumisista. Kaikki on nimittäin mahdollista :)
Suomen luonto on viime viikkojen aikana näyttänyt vaihtelevuutensa. Välillä taivaalta tulee vettä, välillä räntää ja hetken päästä nurkissa paukkuu pakkanen. Yhtä kaikki, luonnonvoimien muovaamaa maisemaa on aina yhtä hienoa katsella.
Tuosta vaihtelevasta luonnonympäristöstä olemme kiitettävästi tällä viikolla myös ihan konkreettisesti nauttineet ulkoilemalla. Kävelylenkit Emman kanssa ovat myös saaneet jälleen kerran tarkastelemaan itselle tuttua ympäristöä toisin silmin. Emmalle talvinen ja luminen maisema on nimittäin todellakin eksoottinen kokemus. Emma totesi, että välillä olo on kuin kävelisi elokuvan kulisseissa - yhtä epätodellinen.
Tänään keskustelin Emman kanssa myös syvällisemmin hänen matkastaan tänne lumiseen Suomeen. Siihen hyvän syyn sain opintojen tiimoilta. Opintoihini sisältyvällä monikulttuurisuus-kurssilla yksi tehtävä on tutustua jonkun Suomessa asuvan ulkomaalaisen elämään ja kartoittaa hänen sopeutumisprosessiaan uuteen kulttuuriin. Emma suostui ystävällisesti "haastatteluun", jonka myötä sain paitsi tehtävän suoritetuksi, myös paljon uutta tietoa neitokaisen ajatuksista.
Emma kokee sopeutumisprosessin menneen sujuvasti, eivätkä edes perunat tunnu enää uhkaavan turvallisuutta :). Sitä vastoin suomen kielen taidossa Emma toivoisi nopeampaa edistymistä. Kielitaito nimittäin vaikuttaa ystävyyssuhteiden solmimiseen ja itseilmaisuun. Ja kun tarkemmin miettii, niinhän se on, aidoimmillaan ihminen on varmasti kommunikoidessaan kielellä, jonka vivahteet ja piilomerkityksetkin hän ymmärtää.
Menneellä viikolla sattui myös Emman vaihtovuoden ensimmäinen isompi vastoinkäyminen. Emma sai kuulla, että hänelle rakas koira oli kuollut. Yhdessä katsoimme valokuvia lempeän näköisestä koirasta, joka oli kuulunut 11 vuotta Emman elämään. Tässäkin kohtaa tuli jälleen kerran esille neitokaisen positiivinen elämänasenne, jonka ydin lienee kutakuinkin tämä: negatiivisuuteen ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa vellomaan.
Tulevalla viikolla on luvassa taas juhlaa ja ilonaiheita. Luukas täyttää virallisesti 12 vuotta ja Suomi 99 vuotta. Ja sitä paitsi, joulu on jo ihan ovella!
Muistakaa olla kilttejä!
